perjantai 21. joulukuuta 2018

JOULUKALENTERI - Luukku 20+21


LUUKKU 20+21 - Pukkilaukkaa laitumella


Chica taitaa tietää, että joulu on pian ovella.. Sen mukaisia pukkeja tuli päästeltyä pari päivää sitten laitumelle päästessä. Chica on muutenkin ollut nyt extra sosiaalinen ja odottanut kovasti aina portilla, jos on nähnyt tai kuullut meidän tulleen. Pakkanen on kiristynyt ja tästä syystä en ole juuri päässyt tiellekkään maastoilemaan Essin kanssa. Ainoat paikat ovat ollet pari peltoa, joista toinen on itseasiasa laidun. Tuolle laitumelle C pääsikin nyt uudestaan päästelemään virtojaan ja olihan sen iloa mukava seurata. Onneksi se on sen verran fiksu jaloistaan, että ei tarvi pelätä sen kaatuvan helposti pyrstölleen.

Viimeiset päivät ovat olleet itselle hyvin kiireisiä ja on tullut juostua paikasta toiseen. Tästä syystä joulukalenterikin on saanut osumaa ja en eilen päässyt julkaisemaan uutta postausta. Huomisen postaus tulee tulemaan myöskin vasta päivällä, koska koneen kanssa olen jonkin verran takunnut kuvien ja muiden kanssa. Huomenna missiona olisi muutenkin joulukuvien ottaminen ja Chican selkään kiipeäminen ja treenaaminen. Sormet ristiin, että neiti pysyy pöksyissään, kun ensimmäinen ratsastus on näin loman jälkeen. Mahdollisesti sen kevyesti juoksutan ensin ja sitten vasta nousen selkään - riippuu täysin miltä C vaikuttaa. Kyllähän viimeksikin Englannissa menin suoraan selkään loman jälkeen ja eipä se juuri ollut virtaa kerännyt. Toisaalta nyt meillä on nämä pakkaset niin innolla odotan mitä sieltä tulee.

wiiiii, lentokone Chica valmiina lähtöön..
 Miten niin ei saisi syödä lunta? Maista, tää on hyvää!
 HEI TUOLLA ON KAVEREITA!
I believe i can flyyyyy...

Essi ja Chica ovat saaneet pukea uusia loimia päälleen ja jostain syystä on värimaailma mennyt hyvin violettiseksi. Onneksi on tummia hevosia niin sopii kaikki värit. Eilen Chica käytiin myös tunnistamassa ja kommentina tuli, "onpas se iso" ja niinhän se taitaa olla..Se on toisaalta muuttunut niin paljon ryhdikkäämmäksi ja voimakkaammaksi tässä kuukausien aikana. Innolla odotan miten se tulee kehittymään nyt, kun päästään aloittamaan treenit kunnolla. Chica sai myös tänään kunnon hokit alleen, joten ei tarvi enää yhtä paljon varoa missä menee. 

Vielä on paljon tehtävää ennen joulua, koska olen muodikkaasti jättänyt paketoinnit ja lahjat viimeisille päiville. Tämähän tulee varmasti kostautumaan kaupassa, jossa saan sitten jonottaa ja samoin jouluruuhkassa. Oma syy ja siitä saa nyt sitten kärsiä. Toivottvasti te olette olleet fiksumpia ja ajoissa asialla. :D



Ihanaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti