tiistai 27. helmikuuta 2018

Kotitreeniä Englannissa videon kera

Kahdet kisat, muutamat valmennukset ja viimein myöa videota kotitreeneistä!


Oikein ihanaa tiistaita teille kaikille. Minulle tämä päivä tuntuu aivan perjantailta, koska oma lomani alkoi tänään ja kestää ainakin torstaihin asti. Huomasin tässä samalla, että en ole vielä kerennyt kertomaan meidän kisakuulumisia parilta viikolta. Muutenkin on jäänyt kunnolla kuulumisien sekä treenien menot kertomatta, koska hiljattain on päivät olleet hyvin kiireisiä ja pitkiä, eikä koneellekkaan ole juuri kerennyt. Nyt on kuitenkin muutama päivä aikaa myös kirjoitella, joten jos jostain erityisestä toivoisi postausta niin nyt on aika otollinen aika niiden ehdottamiseen. :)

14.02 suunnattiin Onleyn tutulle kisakentälle estekisoihin Mausin kanssa, jota ennen oltiin Markin valmennuksessa. Tehtiin eri linjoilla lähestymisiä pystylle ja okserille, joissa Maus tuntui alusta asti mukavalta. Se on nyt suoristunut todella hurjasti ja ei puske enää vasemmalle ennen estettä. Yhdessä kohtaa jäin odottamaan ja ottamaan turhaa askelta ennen okseria, jolle tultiin näin lähelle ja hypyn kaari ei oleellisesti ollut hyvä. Jouduin puskemaan itseäni pois ajatuksesta "vielä yksi pieni tarkistus" ja sujua enemmän. Tämän jälkeen alkoi hypyt paranemaan ja lopun ratakin meni hyvin. Kisoissa ensimmäisenä mentiin 90cm rata, jonka tulos oli 0/0vp, mutta en itse ollut niin tyytyväinen omaan ratasastukseeni, koska tuntui että tsekkailin liikaa. Muut sanoivat radan olleen hyvä, mutta tiedättehän..joskus ei se vaan tunnu siltä, vaikka voisi se näyttääkin hyvältä.

Metrissä meno tuntui paremmalta, parille esteelle en meinannut nähdä kunnolla, mutta Maus teki hyvää työtä. Se on nyt ollut myös hyvin rohkea ja hyppää paljon paremmin  käyttäen koko kroppaansa. Uusinnan viimeiselle esteelle kääntyessä oli rata vielä puhdas, mutta sitten sain jonkinlaisen aivostopin ja minusta tuntui, että en ollut hypännyt vielä 11. Olin siis jo tekemässä tietä 12, mutta pitkälti ennen estettä kaarsin ympyrälle vain todetakseni, että ei, kyllä se vaan on oikea. Tulos 0/4vp, mutta Mausiin olin todella tyytyväinen. Voin kertoa, että ärsytti silti tuo oma mokaus.


Viime keskiviikkona suunnattiin reilun 2h matkan päässä oleviin estekisoihin kahdella täydellä hevosautolla. Päivää ennen oltiin jälleen Markin estevalmennuksessa, jossa treenattiin kääntämistä ihan huolella. Maus, kun ei kooltaan ole mikään järisyttävän pieni tai askeleiltaan lyhyt niin tehtävä olisi voinut vielä kuukausi sitten huolestuttaa. Alapuolella näkyy esteiden paikat, joista voi katsoa hieman treenin kulkua. Alkuun siis tultiin violettia pystyä pitkällä tiellä vasemmassa kierroksessa, jonka jälkeen tultiin oikealta, kaartaen keskellä olevien puomien vierestä. Muutaman kerran jälkeen siirryttiin siniselle okserille, tehden puolikkaan ympyrän puomien väleistä molemmista suunnista. Maus oli hereillä ja kääntyi yllättävänkin helposti. Tehtävä tuntui hyvältä suorittaa ja sitä haettiinkin.

Seuraavaksi alettiin tulemaan koko linjaa, ensiksi pelkästään keskellä olevaa. Kaarre päädystä-suoristus-3 askelta ensimmäiselle esteelle, josta 4 okserille. Oikeassa kierroksessa sain pitää enemmän huolta alun kaarteesta, jotta pysyttäisiin hyvin keskilinjalla. Jatkettiin tästä tehden linjaa tummanpunaisesta punaiselle ja sitten tummanpunaiselta violetille. Noin piirroksena tehtävä näyttää aika yksinkertaiselta, mutta siinä todella oli omat haasteensa. Puomien jälkeen tuli yllättävän nopeasti esteet eteen ja 4 laukkaa oli Mausin kanssa aika odottavat tulla. Tultiin tätä molemmista suunnista ja punaiselle linja oli itselleni aavistuksen vaikeampi oikealta tullessa. Lopuksi tultiin koko rataa, ensin keskilinja, sitten oikealta tp-violetti ja sitten tp-punainen. Olin tähän tyytyväinen, koska saatiin 4 askelta sujuvana kaikille ja tehtävä tuntui jopa helpolta.




Seuraavana aamuna alkoi työt 5 maissa ja herätyskello herättikin ennen 4. Tämä ei sinänsä paljoa itseä haitannut, koska tiesin voivani nukkua hevosautossa lisää. Päivä ei kuitenkaan tuntunut olevan niin sanotusti "minun päiväni". Autossa kaadoin kahvit kisahousuille (niin, miettikää miten hyvä yhdistelmä tämä on), jonka sain yllättävän hyvin pois veden ja saippuan avulla. Onnistuin myös rikkomaan hieman kisahanskani ja Mausia tuodessa pihalle sain mutaa kisahousuille. So far so good. Maneesi oli itselleni uusi - verkka oli iso, mutta rata hyvin tiivis ja tilaa ei juuri ollut. 90cm tulos 0/0vp, mutta odotin aivan liikaa. Päässä tuntui kaikuvan sanat "siellä on sitten todella tiivistä". 100cm verkka oli todella, todella hyvä. Hypättiin isoa ennen rataa ja Maus hyppäsi ne hyvin helposti ja hyvällä kaarella. Radalla painittiin silti joidenkin etäisyyksien kanssa ja en vain nähnyt tällä kertaa jostain syystä kunnolla. Rata ei tuntunut niin sujuvalta tai hyvltä, mutta Maus sentään teki hyvää työtä vaikka tilaa ei juuri ollutkaan.

Muut päivät ovatkin olleet paikasta toiseen juoksemista ja lukuisia treenejä. Eilen tuli tehtyä 10 koulutreeniä päivän aikana ja työskenneltyä yhdessä fyssarin kanssa, josta olen aiemminkin täällä maininnut.Todella osaava ja inspioiva ihminen - aina hänet nähdessään sitä vaan janoaa oppia lisää ja olla parempi. Miten hienoa olisikaan olla samanlainen. Lauantaina oli myös Hunt Ball-juhla, joka oli kokemuksena jotain täysin uutta ja uskomatonta. Tuli käveltyä punaisessa mekossa punaisellamatolla ja tanssittua viimeiseen asti tanssilattialla. 2,5h unilla jaksoi silti hyvin seuraavana päivänä tehdä 6 koulutreenit - kyllä silti tuo 8h normaali unimäärä kuulostaa niin paljon paremmalta. Aion tuosta juhlasta luultavasti kirjoittaa täysin erillisen postauksen, koska kuvia ja juttuakin riittää. :)

Alla vielä pieni kooste edellisen perjantain treenistä kotona. Oli ihanaa saada itselle pitkästä aikaa materiaalia, josta näkee paremmin myös mitä hauaa sekä tarvii kehittää - peilistä, kun menoa ei niin paljoa näe.


Ihanaa viikkoa!

perjantai 23. helmikuuta 2018

VUOSI ENGLANNISSA

12 kuukautta, 52 viikkoa, 365 päivää, 8765 tuntia, 525949 minuuttia...kaikki tuo aika, kaukana kotoa.

Tasan vuosi sitten olin aloittanut suuren seikkailun, reissun yksin kohti tuntematonta maata, josta en tuntenut ketään. Parin viikon jännittämisen jälkeen olin saanut itseni tsempattua "valmiiksi" reissua varten, mutta parina päivänä ennen matkan aloittamista teki mieli perua kaikki. Jännitti. Pelotti. Siinä kohtaa oli vaan luotettava ja hypättävä, ilman kunnollista tietoa miten kaikki tulisi sujumaan. Otin riskin....ja se todella kannatti.

On todella vaikeaa uskoa, että nyt on oikeasti kulunut vuosi siitä, kun pakkasin tavarani ja jätin rakkaan kotini ja maani. Lähtiessäni en tiennyt kuinka kauan tulisin Enlgannissa viettämään, en ollut sopinut aikaa vaan menin fiiliksen mukaan - näin voisin lähteä halutessani vaikka heti takaisin Suomeen, jos en pitäisi paikasta. Olin kysynyt paljon tallista, tutkinut kaikki mahdolliset sivustot ja google oli laulanut huolella. Se ei silti aina näytä läheskään kaikkea ja siksi halusinkin ensin tutkia paikan itse ja päättää sen jälkeen ajasta paremmin. Näin vuoden jälkeen en ole vieläkään varma, koska palaan Suomeen - taitaa siis olla aika selvää, että olen nauttinut elämästäni täällä.


Tulin tänne hakemaan uusia kokemuksia, uusia näkemyksiä  ja oppimaan. Jo alusta alkaen on odotukseni ylitetty ja olen saanut enemmän mitä olisin voinut edes toivoa. En uskonut pääseväni kilpailemaan - pääsin ja kilpailen edelleen. Hevosien laatu, valmennuksien mahdollisuus, lukuisat upeat kisapaikat(!!) lähettyvillä ja niin monia upeita hevosia treenattavana. Olen päässyt etenemään, olen oppinut millaista on työskentelemään isossa tiimissä, olemaan groomina isoissa kisoissa, kuinka mukauttaa ratsastusta poneista todella isoihin ja näyttäviin hevosiin, nähnyt..kokenut..oppinut. Matka on ollut uskomaton ja se jatkuu vieläkin.

Vaikka iloa ja onnea on matka ollut täynnä niin mukaan mahtuu kyllä myös monia kyyneleitä ja vaikeitakin aikoja. Olen vienyt kroppaani äärirajoille ja kokenut seurauksia, jos ei lepää ja vetää jatkuvasti 100 lasissa. Sitä ei todella tiedä millaista on elää toisessa maassa, kaukana rakkaistaan, ennen kuin sen todella kokee. Monesti toivoisi niiden läheisten olevan vierellä, kuulemassa, näkemässä ja kokemassa kaiken sinun kanssasi. Sitä joutuu halejen ja näkemisien sijaan tyytymään puheluihin ja viesteihin sekä somejen kautta mukana olemiseen. Sitä tuntee välillä olonsa niin yksinäiseksi, vaikka onkin monen ihmisen ympäröimänä. Myös riittämättömyyden tunne on läsnä, jos läheiselle tapahtuu jotain ja ei voi olla siellä, oikeasti läsnä. On ollut päiviä, jolloin olisi tehnyt mieli pakata laukut ja lentää kotiin. Päiviä, jolloin on ollut niin väsynyt, että ei ole töiden jälkeen jaksanut tehdä muuta, kuin nukkua. On itketty silmät pääst, mutta on myös naurettu maha kipeäksi. Onneksi näitä päiviä on vähemmän, kuin niitä hyviä. Ei ole helppoa elää kaukana, mutta kyllä siihen tottuu.


Tällä hetkellä minulla on monia haaveita ja unelmia, joita tiedän voivani tavoitella täällä. Minulla on täällä paremmat mahdollisuudet valmentautumiseen, kun vierellä on melkein 24/7 olympiaratsastaja, kokeneita monen tähden kenttäratsastajia ja muita ammattilaisia. Kisapaikkoja on lukuisia, niin suuria ja hienoja, joita Suomessa olisi monen tunnin ajomatkan päässä. Siksi meillä onkin täällä myös muista maista ratsastajia hevosineen kisakaudella, koska mahdollisuudet ovat heillekkin otollisemmat. Treenipaikat ovat hyvät, on hienoja esteitä, hyvä kenttä ja maneesi sekä juoksutuspaikat. Olen myös päässyt olemaan kontaktissa moniin eri ihmisiin ja tutustunut heihin, oppinut sitäkin kautta. Minulla on tiimi, joka auttaa ja on aina tukena.


Vuoden aikana olen kehittynyt ratsastajana, mutta myös henkilönä. Uskallan enemmän. En enää jännitä asioita, joita ennen pidin melkein mahdottomana. Matkustaminen yksin muihin maihin ja kohteisiin tuntuu helpommalta ja voin nauttia jopa siitä pienestä stressistä ennen lähtöä. En meikkaa juuri koskaan, jos meikkaan teen sen itselleni, koska nautin siitä. Voin mennä äkkilähdöllä toiseen paikkaan ilman kovaa stressiä siitä pärjäänkö. Tiedän, että pärjään.

Oleellisesti myös kielitaitoni on kohentunut ja joskus sitä melkein vaikeroi enemmän englannista suomeen vaihtaessa, koska on tottunut puhumaan aina englanniksi. Muistan kuinka saapuessani tänne jouduin miettimään jo valmiiksi mitä sanoisin ja voi jos tietäisittekin, kuinka "hey, how are you""i'm good, what about you" fraasin toistaminen jatkuvalla syötteellä päivän aikana tuntui niin pirun nopealta, että kieli meni solmuun. Edelleen saattaa joskus tulla pieniä pimennyksiä, jossa ei muista jotain sanaa, mutta sama tulee suomea puhuessa, joten en nää sitä mitenkään erikoisena asiana. Vielä olisi se brittiaksentti saatava...


Tuntuu, että olen vasta tämän viikon aikana oikeasti alkanut tajuamaan, kuinka aika onkin kulunut. Miten se tuntuu vieläkin, kuin eiliseltä, kun olin tallilla sanomassa heippoja hevosille ja maastoilemassa Essillä? Aika on mennyt niin nopeasti, että välillä sen toivoisi vain pysähtyvän. Tämä vuosi on ehdottomasti ollut yksi "nopeimmista" vuosista, ikinä. Koti-ikävä on ollut tämän viikon aikana ajoittain hyvin raastava ja on ollut vaikeaa puskea syrjään se ikävän määrä vapaa-aikana. Yhtenä iltana meninkin töiden jälkeen yksin pimeään talliin nauttimaan Silkyn seurasta. Alkuun vuodatettiin kyyneliä, mutta pian ne vaihtuivat hymyyn ja nauruun S:n tunkiessa päätään syliini. Parasta terapiaa, suosittelen kaikille. Siinä kaikki surut ja murheet unohtuu, eikä se toinen voi sanoa mitään, mikä pahoittaisi oman mielen.


Minulla on tunne, että tämä vuosi tulee olemaan myös aika järisyttävä ja ikimuistoinen.. Jos jotain tämä kulunut vuosi opetti niin sen, että mikään ei ole mahdotonta ja aina kannattaa uskoa itseensä.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Ystävyys on elämän suola


Hei ja oikein ihanaa ystävänpäivää myös teille siellä ruudun takana oleville!  ♥ 

Näin ystävänpäivän kunniaksi halusin tulla kirjoittamaan tänne näin työpäivän päätteeksi omia mietteitä ja ajatuksia tänä rakkaille ihmisille (ja myös niille eläimille) omistettuna päivänä. En ole koskaan juuri juhlinut tänä päivänä tai tehnyt mitään sen merkittävämpää, mitä nyt laittanut viestejä läheisille ja pyrkinyt myös viettämään tämän ajan heidän kanssaan. Ensimmäisenä muistona tulee mieleen koulussa vuosittain askarrellut sydämet ja niihin kirjoittamiset. Muistan sen innon saada ala-asteella mahdollisimman monta nimeä paperiin ja varsinkin poikien nimet olivat siinä, kuin extrapisteitä. Karkkipussit, pienet itse väsäämät kortit ja runot oli aina mukavaa laittaa toisen pulpettiin yllätykseksi. Moni asia oli silloin niin suurta. Enää ei ole tullut moneen vuoteen kirjoitettua nimiä sydämiin ja karkkipussit on vaihtuneet muihin pieniin lahjoihin tai tekoihin - itsetehdyt kortit ovat kuitenkin osaksi jääneet elämään ja päivän merkitys on muuttunut myös hieman omassa päässä. Enää ne lahjojen, tai nimien määrä ei merkitse, vaan ne pienet teot, sanat, huomioimiset ja yhdessä ajan viettämiset..ne ovat tärkeintä.


Wikipedian määritemä ystävyydestä:

" Ystävyys tarkoittaa kahden tai useamman ihmisen välistä ihmissuhdetta, jota pidetään tuttavuutta läheisempänä – tosin molemmissa on eritasoista läheisyyttä. Ystävyyttä ja tuttavuutta ajatellaan usein saman jatkumon osina. Ystävyydessä esitetään usein esiintyvän seuraavia käyttämistapoja: epäitsekas toiminta toisen auttamiseksi, sympatia ja empatia, rehellisyys, keskinäinen ymmärrys ja myötätunto, toisen seurasta nauttiminen, luottamus, myönteinen vastavuoroisuus ja mahdollisuus olla oma itsensä, ilmaista tunteitaan ja tehdä virheitä ilman tuomitsemisen pelkoa".

Minusta tuo määritelmä on varsin hyvä ja pystyn allekirjoittamaan sen. Ystävyys tarkoittaa minulle monia asioita ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen oppinut, että kunnon ystävät eivät ole itsestäänselvyys. Ennen minulle oli vaikeaa erottaa kaverit ja ystävät, mutta nykyään koen sen määrittämisen helpommaksi. Ystävät ovat niitä, jolle voi jakaa kaiken. Voi olla aito, niin aito, että on melkein kokonaan rikki. Voi näyttää haavansa, puhua kaikesta ja he ymmärtävät tai ainakin pyrkivät ymmärtämään. He tuntevat minut niin iloineni, kuin murheineni. He ovat nähneet minut silloin, kuin en ole ollut rakastettavin ja silti he eivät muuttaisi mitään minussa. He ovat olleet siinä, pysyneet siinä, olleet läsnä.


Minusta on tärkeää pitää lähellään ne ihmiset, jotka saavat sinut inspiroitumaan, nauramaan ja tulemaan paremmaksi ihmiseksi - ne jotka auttavat sinua tuomaan parhaat puolesi vahvemmaksi esille, saavat sinut kehittyä oikeaan suuntaan. "Seura tekee kaltaisekseen" pätee nimittäin monesti ja vuosien aikana olen itse ainakin oppinut välttämään niitä, jotka saavat minut tuntemaan itseni vähänkin epärakastettavaksi tai muuten huonommaksi. Ystävät eivät tuomitse tai välitä virheistäsi. Tosi ystävä osaa sanoa kaiken rehellisesti ja kertoa, että nyt ei tuo päätös ole järkevä- silti jos teen jotain mistä he ovat erimieltä, he yrittävät ymmärtää ja tukevat.


Tiedän, että siinä sä seisot, 
vaikka oisin rikki ja heikko.
 Olet mulle se,
joka kaikki virheeni tietää
 muttei muuttaisi niistä yhtään.
 Olet mulle se.

Ystävä on se, jolle voi soittaa myöhään illalla, itkeä naamansa punaiseksi ja pian nauraa hauskoille muistoille tai ystävän tsemppauksille. Voi luottaa 100% toiseen ja ei koe mitään morkkista kertomistaan asioista. Se ei ole enää mitään pintapuolista "mitä kuuluu? Ihan hyvää, mitäs sinulle" kaavalla vedettyä keskustelua - sitä todella halutaan kuulla toisen kuulumiset ja ollaan kiinnostuneita. Joskus ollaan äänessä, mutta vähintään yhtä paljon ollaan kuuntelemassa. Jos toista ei voi fyysisesti auttaa niin ainakin pyritään olla läsnä. Voin kertoa, että yksikin puhelu kaverille täältä kaukaa voi puolittaa yli puolet murheista. 


Ystävyys tarkoittaa minulle myös sitä, että toista puollustetaan. Ei vaan kuunnella muiden puheita, jossa toista haukutaan vaan mennään kilveksi ottamaan iskuja vastaan. Itse en juuri pidä konflikteista (kuka niistä toisaalta pitäisi?) ja ylimääräinen draama on minusta parempi saada alas viemäristä, mutta minulle rakkaan ystävän vuoksi olisin valmis ottamaan myös itse ne heitetyt kivet vastaan. Jos jokin asia ärsyttää itseä oman ystävän tekemisissä tai asioissa on niistä pystyttävä puhua suoraan hänelle. Jälleen kerran, olla aito.

On tärkeää aina välillä kertoa ystäville, kuinka heitä arvotaakaan ja miten olisikaan hukassa ilman heitä. Lyhytkin viesti tai puhelu voi olla toiselle suuri asia ja piriste päivään. Ystävänpäivä onkin hyvä muistutus, vaikka minusta tätä päivää pitäisi viettää niin paljon useammin. Ystävyys on elämän suola....ja sokeri.

IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ  ♥ 

tiistai 13. helmikuuta 2018

Itsekriittisyys on taitolaji


Muutamat estekisat, lukuisat treenit, valmennukset ja monet pohdinnat. Niistä on nämä pari viikkoa ainakin muodostunut.


Hei ja oikein kivaa tiistaita!

Miten onkaan niin vaikeaa aloittaa kirjoittamaan kuulumisia ja tapahtumia näin kahden viikon jälkeen. Mistä sitä aloittaa? Aloittaako kisoista ja niiden tuloksista? Viikkojen treeneistä ja niiden aikana olleista pohdinnoista? Valmennuksista, jotka on menneet niin loistavasti, kuin myös hammasta purren? Päätöksiä, päätöksiä...ehkä se on helpointa ottaa katse kohti tämän kuukauden alkua ja yrittää mennä tapahtumien oikeassa järjestyksessä. Sekin on kyllä paljon helpompaa sanoa, kuin tehdä sillä monesti itselläni menee aivan päivät ja viikot sekaisin - kiitos viikolla olevan vapaapäivän (joka saa sen tuntumaan lauantailta) ja kisojen, jotka on pitkin viikkoa. Lupaan kuitenkin yrittää parhaani ja järjestellä asiat järjestykseen. Kuukauden aikana on tullut myös saatua Sotlannin reissun vlogit julki, jotka voi käydä tätä klikkaamalla katsomassa halutessaan. 

Kuukauden ensimmäisenä päivänä lähdettiin noin reilun tunnin ajomatkan päässä olevaan Onley Grounds Equestrian Centren järjestämiin kilpailuihin täydellä hevosautolla. Päivä ennen kisoja oltiin Mausin kanssa Markin estevalmennuksessa, joka meni mukavasti. Maus on nyt suoristunut todella paljon, eikä enää hyppää lähellekkään yhtä paljon vasemmalle. Onhan sitä nyt tullutkin aika paljon tätä sileälläkin hiottua ja suoristeltua molempia. Kisapaikalle päästyä saatiin laittaa hevoset heti valmiiksi ja menin suoraan verkkaamaan ilman radan kiertämistä, koska luokka oli jo alkanut. Täällä oltiin myös meidän ensimmäisissä kisoissa, joten paikka oli minullekkin tuttu. Verkkapaikka on tuolla sopivan tilava ja verkan ja kisaradan välissä on mukava välipaikka katsoa muiden suorituksia. M oli alussa hieman jännittynyt ja reagoi enemmän muuhun hälinään.Radalle päästyä se kuitenkin tasoittui ja suoritti radan moitteetta - tulos 0/0vp.

Seuraava luokka alkoi pian meidän jälkeen, joten opettelin radan ja kävelin sen rivakasti. Rata oli sopivan haastava - yksi linja oli suhteellisen vaativa, kun se tuli kaarevana okserilta erikoiselle lankkuesteelle kulmassa hyvin nopeasti. Ajauduttiin tässä hieman lähelle, mutta Maus teki silti hyvää työtä ja se selkeästi on nyt "taistelemassa" minun kanssani ja tekee kaikkensa. Harmillisesti uusinnan viimeisen esteen puomi otettiin alas. Olisin tälle saanut koota M:ta hieman enemmän ja näin hypyn kaaresta olisi tullut pyöreämpi, eikä "lättänä". Tulos 0/4vp.


Seuraavat kisat meillä oli 06.02, jota ennen olin Markin estevalmennuksessa Mausilla ja sitä ennen parilla muulla Amyn. Tiistai, joka on nyt ollut vapaapäiväni jo jonkin aikaa alkoi tuolloin hieromalla pari hevosta, jonka jälkeen kuulinkin, että voisin mennä valmennukseenkin samana päivänä. Kuka nyt siitä voisi edes kieltäytyä, oli vapaa tai ei niin ei sitä voi treenata liikaa - eihän? Valmennus meni erittäin, siis erittäin kivasti. Muutama päivä aiemmin oli ollut niin sanottu, "ei mikään parhain päivä", eli vähätelty versio siitä, kun tuntui, että nyt vastustaa. Tuli saatua iskuja, hieman kierjaimellisestikkin ja pää oli täynnä ajatuksia kuten mitä haluan parantaa ja mihin en ollut ollenkaan tyytyväinen. 

Itsekriittisyys on taitolaji ja tuntuu, että tulen vain itsekriittisemmäksi mitä enemmän etenen. Joskus olisi mukavampaa löytää heti se kultainen raja, jota ei ylittäisi - sen ylittäessä on nimittäin aika pian iskemässä itse itseään alas. Vaikka yksi valmennus menkin näissä tunnelmissa hetken niin on se myönnettävä, että loppu oli jälleen hyissä vesissä uimista. Onneksi on valmentajat, jotka on takomassa järkeä päähän ja laittavat näkemään, että asiat eivät ole läheskään niin miten joskus ne itse nään. Tällä tarkoitan sitä, että itse saatan helposti olla piiskaamassa itseäni ja näkemässä virheeni isompina, kun oikeasti asiat eivät ole läheskään niin huonosti ja oikeastaan ollaan vain menty eteenpäin. Helposti olen laittamassa myös ne hevosen virheet itselleni, koska ajatus "ratsastaja mokaa, ei hevonen" on niin vahvana mielessä. Jokainen mokaa, myös hevonen, mutta haluan ajatella, että mitä voin/olisin voinut tehdä toisin sen virheen estämiseksi. Toisaalta minun on annettava myös hevosen tehdä virheitä, jolloin se voi oppia niistä. Helposti sitä sortuu tekemään liikaa hevosen puolesta ja näin itse tekemään virheen, josta hevonen syyttä sitten ratsastajaa oppimisen sijasta.


Markin estevalmennus meni tosiaan erittäin hyvin Mausin kanssa. Päästiin hyppäämään lopussa jo reilun kokoisia esteitä (125cm->), jossa Maus selkeästi käytti kroppaansa paljon paremmin ja todella hyppäsi. Sain nyt itse kiinnittää huomiota siihen, että pidin tuntumaa hieman enemmän hypyssäkin, enkä antanut liikaa ohjaa. Pitäessä enemmän tuntumaa, oman yläkropan pystyssä ja pohkeella pienen paineen ennen estettä tuli hypyistä hyviä ja helpon tuntuisia. Ei varmaan tule yllätyksenä, että olin tämän jälkeen hyvin onnellinen. Oli myös mukava kuulla kehuja omasta työstä M:n kanssa ja kuinka se on mennyt paljon eteenpäin. Joskus sitä todella tarvii pienen muistutuksen siitä mistä ollaankaan aloitettu ja mihin ollaan päästy. 

Keskiviikkona mentiin noin 8:30 pakkaaman hevosia autoon ja suunnattiin Vale View Equestrianin järjestämiin kisoihin, joka sijaitsee vajaan tunnin päässä. Paikka oli itselleni aivan uusi - verkka oli erillisessä isossa maneesissa, josta mentiin toiseen maneesiin, joka oli suhteellisen pieni ja sisälsi vähän erikoisempia esteitä. Verkassa M oli jälleen hieman ihmettelemässä uutta paikkaa, mutta hypyt sujui hyvin. 90cm rata oli paljon kaarteita sisältävä ja tilaa ei ollut mahdottamasti. Maus oli hieman jännittynyt, mutta ei kyttäillyt kuitenkaan erityisesti mitään. Viimeiselle esteelle se oli jarruttamassa ja tultiinkin hieman kiemurrellen, mutta kuitenkin edeten sille. Tulos 0/0vp. 100cm alkoi pian meidän jälkeen ja saatiin pian mennä verkkaan sen kävelemisen jälkeen. Maus oli radalla sujuva ja kuunteli hyvin. Jostain syystä rata ei kuitenkaan tuntunut hyvältä minulle ja tunsin tekeväni liikaa. Yhdelle oksereista tultiin hieman laagana ja M hipaisi takasilla puomin alas. Viimeiseen kaarteeseen olen kyllä tyytyväinen, jossa Maus pysyi hyvin rytmissä. Tulos 4vp.  Paljon nään vielä fiksailtavaa, mutta kuten minulle on toitettu, niin on sitä aika nopeasti myös menty eteenpäin.


Tämän päivän olen etsinyt kaikkea valmiiksi alle kahden viikon päässä olevaan Hunt Ball-juhlaan. Mekko on ja nyt myös korut on tulossa. Vielä on kengät ja laukku haussa, mutta ainakin ollaan edetty muutamalla asialla. :D Varmasti yritän tästä tehdä erillisenkin postauksen, koska mistään pienestä juhlasta ei ole kysymys. 

Toivottavasti teillä on alkanut tämä kuukausi kivasti!