sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

HAASTE:Hevoseltani olen oppinut...

En ole hyvin pitkään aikaan tehnyt mitään haastepostausta, eikä tähän ole mitään erikoisempaa syytä. Minusta näiden tekeminen on kuitenkin ihan virkistävää niiden tavallisempien postausten lomassa. Haasteen heitti jo jokin aika sitten Anna ja päätin ottaa siitä viimein kopin. Olin jo unohtanut koko haasteen, kunnes löysin tämän luonnoksista. Tämän haasteen tarkoitus on kertoa mitä on oppinut omalta hevoseltaan/sellaiselta hevoselta, joka omaan elämään kuuluu tavalla tai toisella. Sen sijaan, että haastaisin erikseen monta ihmistä päätin heittää tämän haasteen kaikille tämän blogin lukijoille. Päätin kirjoittaa asioita molemmista hevosistani, jotta kumpikaan ei jäisi varjoon. Molemmilta olen oppinut todella paljon  ja olikin vaikeaa valita niistä asioista ne mitä tähän kirjoittaisin.
Tässä se nyt tulee - vuoden ensimmäinen haaste!

ESSILTÄ OLEN OPPINUT...

Kärsivällisyyttä ja periksiantamattomuutta

Meidän tarinaa vähänkin tuntevat tietävät, että meidän yhteinen taival ei ole ollut kaikista helpoin. Nuori kuumakallenakin tunnettu Essi ja yläasteelle menevä pieni Beeda, jotka eivät osanneetkaan tietää millainen  vuoristorata edessä odotti. Käsivoimat ainakin vahvistuivat nopeasti, kun pidätteitä sai tehdä niillä narukäsillä Essin innostuessa. Helpompaan hevoseen vaihtaminen oli alkuaikana välillä mielessä ja en usko monenkaan silloin meidän tulevaisuuteen vahvasti uskoneen. Luottamus on rakoillut, on tullut lennettyä, mutta silti aina on noustu ylös ja alettu työskentelemään kohti parempaa yhteistyötä ja tuloksia. Päästiin yhdessä nousemaan silloin kilparadoilla 70cm aina 120cm asti. Kuitenkin ollaan vielä 9 vuodenkin jälkeen yhdessä ja molemmat ollaan kasvettu hieman rauhallisemmiksi ja viisammiksi - tosin kipinä, se on vielä tallella. Eihän siitä pois pääse, että Essi tulee aina olemaan se elämäni hevonen.

Jokainen epäonnistuu joskus ja se on ok.

Edellisestä opista päästäänkin heti tähän. Olen aina ollut hyvin kilpailuhenkinen ja voitontahtoinen. Jo lapsena minun kanssani tuskin halusi pelata mitään lautapeliä, koska en osannut tai halunnut hävitä. Joukkuepeleissä minua ärsytti paljon, jos ei voitettu. Essi on ollut aivan samanlainen, kuin minä. Se veti ennen todella helposti hereneen nenäänsä, jos jokin meni sen mielestä väärin tai huonosti. Sen mielestä en olisi saanut tehdä myöskään virheitä ja se olisi aina oikeassa. Jos otin turhan pidätteen ja ei tultu esteelle sen mielestä oikein saattoi se yrittää hypätä pystyyn tai muuten olla hyvin naama vintturalla sen lopun valmennuksen. Muistan myös ajan, jolloin ei voitu köydä valmennuksissa, koska kierrokset kävi niin korkealla ja Essi ei malttanut odottaa nurkassa vuoroaan. Essin kanssa tultiin oppimaan yhdessä (välillä kovallakin kädellä), että joskus on vain epäonnistuttava, hävittävä ja oltava huono. Läheskään aina ei voisi voittaa ja näiden häviämisten kautta voisi oppia jopa enemmän ja niistä tulikin ottaa opikseen. Nykyään Essikin sietää, että aina ei mene putkeen ja pysyy ne herneetkin siellä missä ne kuuluukin olla. 


Omistautumista ja vastuuta

Oma hevonen opettaa paljon ja varsinkin nuorelle se on minusta aika loistavakin este mennä väärille poluille. Silloin olisi kiire päästä mukaan kavereiden kanssa ulos tai lähteä koko viikonlopuksi reissuun niin omistaessa hevosen ei kaikki olekkaan niin helppoa. Päivittäinen huolehteminen, treenaaminen, ruokkiminen ja tulevan suunnitteleminen oli tehtävä. Minulla toki oli siskoni, joka alkuaikana myös oli vahvasti mukana liikuttamisessa ja muissa, mutta tekemistä silti riitti. Täyshoitotallin ansiosta ei itse tarvinnut silloin olla aina itse tekemässäkään kaikkea, mutta oli siinä silti paljon mietittävää ja suunniteltavaa, Hevonen on iso päätös ja tuo vastuuta, koska se todella on riippuvainen sinusta, kuin lapsi. 

Rauhallisuutta ja rentoutta

Essissä ja minussa on aina ollut paljon samanlaisia piirteitä. Ollaan yhtä tulisieluja, joskus ehkä hieman ennalta-arvaamattomia ja nopeita liikkeissämme. Sainkin oppia heti Essin kanssa, että oli oltava hyvin rauhallinen, että se pystyi rauhoittumaan ja rentoutumaan. Äkkinäiset liikkeet eivät tulleet kysymykseenkään ja vaikka joskus olisi tehnyt mieli ottaa enemmän ohjista vauhdin hiljentämisesti niin ei niin voinut tehdä. Oli oltava viilipyttynä kyydissä ja vain hengittää rauhallisesti. Kilpailuissakaan ei voinut itse jännittää, koska Essi aistisi sen ja jännittyisi lisää. Jos haluaa rennon hevosen on oltava ensin itsekkin rento. 


Ääneen puhuminen kannattaa - kehuminen myös 

Jo pienenä olin tottunut siihen, että hevosen selässä olisi oltava hiljaa. Siellä tulisi keskittyä, istuttava ja pidettävä suu kiinni. Essin kautta opin kuitenkin sen, että keskustelu ääneen kannattaa. Ääniapujen avulla sitä sai Essin huomion, se keskittyi ja rauhoittui. Huonoina päivinä saattoi hammasta purren puhua niin rauhallisella äänellä kuin pystyi, "tämä tuntuu nyt aikas kamalalta, enkä jaksaisi yhtään enempää, mutta pysy sinä vaan rentona ja rauhoitu niin kaikki on paremmin". Huomasin pian myös, että jokaisen hevosen kanssa oli tämä sama juttu. Joskus saattoi vaikka vaan selostaa päivän kuulumisia, laulaa tai muuten höpistä omiaan. Ei sillä tekstillä niin väliä ollut, vaan sillä miten sen sanoi. Kisoissa oli sama asia ja esteradoilla varsinkin sain Essin paremmin rauhoittumaan ääneen avulla. Kouluradoilla kehuminen kannattaa tosin jättää johonkin vähän kauemmas tuomarista..

Ääneen puhuminen on aina hyödyksi, mutta niin on myös kehuminen. Essi on hevonen, joka rakastaa kehuja. Toisaalta, kuka niitä ei rakastaisi? Kun sitä kehuu niin siitä huomaa välittömästi. kuinka sen itsetunto nousee ja se alkaa suorittamaan jopa vielä paremmin.


Hevosta ei aina saa väsymään - vaikka se olisikin väsynyt

Joku saattaa miettä, että mitä ihmettä tällä nyt tarkoitan - kyllähän hevonen joskus väsyy ja väsynyt meinaa väsynyttä! Ei aina, ainakaan Essin tapauksessa. Essin kanssa voisi laukata vaikka tunnin maastossa, eikä se silti väsyisi laukkaamaan. Joskus siskoni kertoi yrittäneensä saamaan Essin väsymään. koska se oli ollut kunnon touhottimena maastossa ja laukanneensa pitkän matkan. Essihän oli tästä oikeastaan vaan kuumunut lisää ja vauhti olisi sen mielestä voinut vaan kasvaa. Kaikkia hevosia ei siis aina saa väsyneeksi - ainakaan maastossa.


Erilaisuus on rikkaus

Vaikka Essi onkin hieman erikoisempi hevonen, joka rakastaa mm. leikkiä kielellään karsinassa herkkuja saadessaan - silti se on täydellinen juuri sellaisena hömelönä. Se ei ole järisytävän korkea, iso liikkeinen tai helpoin ratsu. Sen sisällä elää kuitenkin sellainen kuningatar, joka omalla persoonallisuudellaan valtaa lukuisia sydämiä.



BARBILTA OLEN OPPINUT...
.
Rohkeus ja luottamus kävelee käsi kädessä

Barbi ja Essi ovat monessa asiassa täysin erilaisia. Sain opetella aivan toisenlaisen tavan ratsastaa Barbin saapuessa ja oli outoa, kun hevonen teki kaiken mitä pyysit ja vielä enemmänkin. Sainkin opetella luottamaan siihen, että se osaa ja hoitaa työnsä. Monesti meinasin itse töpeksiä, koska tein Barbin omia töitä, enkä vain rentoutunut ja luottanut siihen. Hevonen voi olla vain niin rohkea, kuin ratsastajansakkin : ollessani rohkea ja luettaessani täysin Barbiin ei mikään tuntunut mahdottomalta. Kuten Juttakin minulle sanoi, "Sun on vaan luotettava siihen, että se osaa ja nautittava menosta."



Jokainen voi olla mitä haluaa, eikä mikään ole mahdotonta

Barbi ei kooltaan ole mikään suuri ja tällä tavalla näyttävä. Se ostettiin estehevosena, eikä meidän suunnitelmissa ollutkaan mikään muu. Kuitenkin aika pian kävi ilmi, että se omistaa kapasiteettia esteiden lisäksi myös koulussa ja sen liikkeitä kehuttiin usein. Se oli ja on sellainen monitoimihevonen, joka jaksaa aina vain yllättää. Sen saapuessa se ei edes tiennyt mitä sana "väistö" tarkoittaa. Alun hankaluuksien jälkeen on väistöt nykyään yksi sen lemppari juttu. Olen päässyt kehittymään yhdessä sen kanssa pidemmälle ja sen kanssa tuntuu, että mikä vain on mahdollista.

Pienikin voi olla pippurinen - halutessaan myös lentokone

Edellisen opin pientä jatkoa. Tuo säkä ei tosiaan ole mikään erikoisen suuri, mutta selässä ja liikkeessä niitä senttejä tuntuu tulevan lisää. Pienuudestaan ja kiltteydestään huolimatta on tuohon vieterijalkaan kätketty aikamoinen määrä poweria. Minähän tosiaan olen lentänyt ekana kertana, kun valmennukseen Barbilla menin niin maneesin pohjalle makaamaan - tästä on vieläkin kuvia ja video tallella :D Vaikka yleensä Barbi on pieni prinsessa ja osaa käyttäytyä, niin aikamoisia hyppyjä ja villityksiä tulee myös nähtyä sekä koettua. Pakkasilla varsinkin on tuota energiaa ollut välillä turhankin paljon ja 160 asteen käännökset hoituu helposti. Vapaana ollessaan tulee aikamoinen show monesti myös todistettua. Joskus sitä miettii, lentääkö Barbi joku päivä tuolla ilmassa ..lähellä jo mennään...


Joskus vähän on paljon

Jos vielä ei ole käynyt selväksi on Barbi todella herkkä - kaikessa. Sillä on pienempi kipukynnys, kuin Essillä ja se osaa olla aika dramaattinenkin halutessaan. Myös ratsastaessa on sen kanssa oltava todella tarkka, kuinka paljon painetta laittaa jallalla tai ottaa kädellä. Sen kanssa vähänkin voi olla paljon, joskus jopa liikaa. Barbin kanssa riittää, että jännität vatsalihaksillasi ja se ottaa käyntiin tai raviin. Voitte vain kuvitella niiden väärinymmärryksien määrän, kun alussa alettiin kunnolla treenaamaan. Barbi saattoi luulla siirtymissä, että haluan koota sitä vain enemmän ja saatettiin laukata hetki paikallaan. Herkkyys on silti vain hyvä asia ja siitä pitää olla kiitollinen.

Uusia asioita ei tule pelätä ja riskejäkin kannattaa ottaa

Barbin kanssa ollaan reissattu yhdessä Tanskassa asti, ollaan koettu paljon ja opittu uutta. Barbin ostamiseen liittyi paljon riskejä, koska en ollut kuitenkaan koskaan nähnyt sitä livenä. Sen luonne olisi voinut olla hyvin vaikea, se olisi voinut olla todella haastava ja se olisi voinut olla elämäni virhe. Se ei kuitenkaan ollut mitään noista asioista. Barbi on yksi elämäni parhaimpia päätöksiä ja olen todella onnellinen, että löysin sen kaikkien muiden hevosten joukosta. Uudet asiat jännittävät ja pelottavat, mutta joskus on tehtävä jotain uutta ja pelottavaa saadakseen jotain vielä parempaa.


Täältä Englannista käsin kirjoittaminen sai ikävän nousemaan entisestään näitä niin rakkaita hevosia kohtaan. Kaksi kuukautta on kulunut todella nopeasti, mutta ei ole ollut päivääkään, kun en olisi miettinyt mitä B:lle tai E;lle kuuluu. Täältä saamani opit ja taidot aion todellakin ottaa mukaani sitten Suomeen saapuessani ja voin kertoa, että muutamakin asia tulee hevosten kanssa olemaan erilailla. Molempien hevosten kanssa ollaan tehty töitä pitkällä tähtäimellä, "kaikki tänne ja heti" asenne ei ole ollut meidän mottona. Vaikka nämä hevoset ovatkin toisistaan niin erilaisia niin ne molemmat ovat tuoneet elämääni niin paljon iloa ja onnea, vaikka vaikeitakin aikoja on ollut. Mitään en vaihtaisi ja paljosta olen niille kiitollinen.

Toivottavasti tykkäsitte tästä erilaisemmasta postauksesta ja tartutte myös haasteeseen! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti