maanantai 20. helmikuuta 2017

Vielä viimeisen kerran

Jos jollain keinolla haluaa poistaa kaiken stressin ja "nollata" niin maastoilu on kyllä yksi ehdoton ykkönen. Jo talilla oleminen saa ajatukset muualle ja minun tapauksessa pois kaiken matkalaukkujen keskeltä. Pian sitä tulee taas kirjaimellisesti asumaan tallilla, joten jos tällä kaavalla mentäisiin niin ei stressistä olisi tietoakaan. :D Enää 3 yötä...2 yötä enää omassa sängyssä, koska keskiviikkona lähdetään illalla jo ajelemaan Tampereen kautta. Nämä päivät on menneet nopeasti hevosten, matkalaukkujen, matkojen suunnitteluiden, töiden ja Englannista otettujen videoiden kanssa. Tavallaan sitä on on yrittänyt tutustua hirveästi jo etukäteen esimerkiksi lentokenttään, jotta kaikki ei olisi niin täysin uutta. Eilen tajusin myös junia katsoessani, että saan aikamoisesti niitä vaihdella ja ylipäätään on yksi operaatio asemallekkin päästä. Onneksi eilinen ei kuitenkaan ollut täysin stressin keskellä kylvetty vaan se sisälsi myös aivan ihanan treenin hiekkamontuilla Essin kanssa.


Lähdettiin tosiaan sunnuntaina päivällä tallille ja hetken mietittyäni missä mentäisiin niin päädyttiin lähtemään seikkailemaan hiekkamontulle. Sain myös kuvaajan mukaan, joten materiaaliakin tuli ihan kiitettävästi. Menomatka oli hyvä alkuverkka ja tuli ylämäki-alamäkitreeniä. Essi oli innoissaan, mutta ei ollenkaan kiireinen. Jopa montuille päästyä se oli rauhallinen ja hyvin kuulolla. Ravailtiin ympäri metsiä ja siellä oli niin rauhallista. Laukkailtiin myös vähän poluilla ja teillä, eikä kierrokset silti alkaneet nousta pilviin. Lopuksi löydettiin hyvä alue hiekkamontulta, jossa päästiin tekemään isolla ympyrällä treeniä. Luntakin oli sinne kertynyt sen verran, että Essi todella joutui nostelemaan jalkojaan ja keskittymään. Huomasi myös kuinka Essi keskittyi laukassakin ja se ei ollut missään vaiheessa vahva tai valmiina ampaisemaan isommille kierroksille. Jos oltaisiin vain tiellä menty niin tilanne olisi varmasti ollut toinen, mutta tuolla Essi keskittyi täysin töihin.


Treenien lopussa tuli joku ajamaan crossia lähelle ja melusta huolimatta Essi jatkoi samalla linjalla. Se ei paljoa välittänyt, mitä nyt välillä saattoi alkaa kuuntelemaan mitä kauempana oikein tapahtui. Kotimatkalla mentiin hyvät loppuverkat ja ravailtiin hyviä pätkiä. Onneksi tietkään ei kovin liukkaat olleet, vaikka sää ei ollutkaan kaikkein paras - koko meidän matkan ja treenin ajan satoi nimittäin vettä ihan huolella. Tallille päästyä oltiin molemmat Essin kanssa märkiä ja itsellä oli myös takin läpi mennyt vedet. Kello oli vasta sen verran, että Essi pääsi hyvin loimitettuna vielä hetkeksi nauttimaan ulos Primin seuraksi. Olihan se aika haikeaa ajatella, että nämä saattoivat olla viimeiset kuvatut treenit Suomessa ja ylipäätään hevosten kanssa..



Eilen pakattiin myös tavaroita, jotka menevät ruumaan. Onneksi apu oli lähellä, koska en itse varmasti olisi saanut kaikkea mahtumaan niin pieneen tilaan. Vielä on vaatteita pesussa ja pakkaamatta sekä käsilaukun aion vielä ostaa ennen matkaa. Pitää myös saada jostain puntari lainaan, että saa testata tuon laukun painon ennen lähtöä. Ei ole kentällä kiva sitten alkaa purkamaan laukkua ja keksimään minne ne "ylimääräiset" kilot tunkee - kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sen kertoa. Tuli nimittäin Tanskan reissulla purettua laukkua ja laitettua tavaraa kameralaukkuun..Ei enää kiitos. Illalla en meinannut nyt saada ollenkaan unta, kun päässä pyöri juurikin nuo matkalaukut sekä junamatkat. En juuri koskaan mene julkisilla, joten jo Suomessa niillä kulkeminen joskus jännittää. Aika on aika kortilla matkan aikana, joten varaa ei periaatteessa olisi virheisiinkään. Luultavasti hiihdän siellä kentällä menemään ja kyselen apua jos keltäkin. 


  ,
Ihanaa alkanutta viikkoa!

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Lähtölaskenta on alkanut!

Enää 8 päivää siihen, että olen saapunut Englantiin ja seikkailu on alkanut. Mihin tämä aika oikein menee? Jostain syystä oma stressini ja jännitykseni on kuitenkin jopa välissä laskenut. Minua ei enää jännitä niinkään lentokoneella menemiset tai vaihdot matkalla. Ystäväni sanoi lenkillä minun vaikuttavan paljon rennommalta taas ja ehkä aika on tosiaan rauhoittanut, mutta totesinkin tilanteen voivan olla toinen seuraavalla viikolla. :D Yksi syy voi myös olla se, että olen saanut keskittyä tekemään muita töitä ja opiskeluita, joten aikaa stressaamiseen ei ole ollutkaan. En voi väittää minun olevan silti täysin stressitön, koska onhan näitä järjestämisiä vielä tehtävänä. En ole vielä varannut junalippuja lentokentältä ja en edes ole varma osatanko ne etukäteen tai ostanko esimerkiksi päivälipun, jolloin ajalla ei väliä ole. Pieni jännityksen kutina on olemassa myös Köpiksellä olevassa vaihdossa, mutta uskon siitä selviäväni melkein kuuden tunnin sisällä. Ei ole elämä ainakaan tylsää!


Hevosten kanssa on tullut käytyä myös maneesilla taas ja tällä kertaa kasattiin muutama estekkin. Essiä ratsasti sama ihminen, kuin viimeksi ja Barbi tuli tietenkin myös mukaan. Alkuun ratsastin Barbilla ja siinä neuvoin ohella Essin ratsastuksessa. Olin laittanut Essille kolmipalan, jolla kouluakin ollaan menty, koska sillä olen todennut sen olevan esteilläkin tasaisempi. Kimblewick on maastossa mukava, mutta esteillä sitä ei juuri ole pitkään aikaan käytetty. Esteitä ei oltu kumpikaan hypätty nyt talven jälkeen, joten Essillä oli alkuun vähän intoakin niille normaalia enemmän. Korkeudetkin olivat hyvin pienet ja tarkoitus oli lähinnä tehdä pieniä ja rauhallisia hyppyjä. Barbikin pääsi menemään pari kertaa käynnissä puomin ylitse, koska eihän siltä voinut sitä iloa täysin kieltää. Barbi tuntui oikein mukavalta ja tehtiin pientä jumppatreeniä käynnissä. Väsyhän sille tuli vaikka treeni oli kevyt ja toivonkin kelien suovan tallile pian hyvän ja tasaisen kentän, jossa treenata.


Lopuksi menin itsekkin Essin selkään ja tein sillä lyhyen radan kerran läpi. Se oli todella malttavainen ja toin sen tarkoituksellisesti lähelle pystyjä, jolloin hypyistäkin tuli pieniä. Okserille se meinasi tulla vahvemmaksi ja olisin saanut itse vielä olla tasaisemmin asennossa, mutta laitettakoon tämä tauon piikkiin. Okserin jälkeen teinkin nurkkaan vielä pysähdyksen ja Essi tuli hyvin takaisin. Olin jopa yllättynyt siitä, kuinka hyvin se malttoi ja kuunteli. Saatiin myös video radasta puhelimella, joten laatu ei ehkä parhain ole, mutta halusin sen kuitenkin tännekkin laittaa.


Eilinen oli kiireinen päivä hieromisien ja matkusteluiden kanssa. Olin aamulla suunnitellut listaa kaikista tavaroista, joita tulisi mukaan Englantiin ottaa. Kateeksi alkoi käydä niitä, joiden ei tarvitse saada ratsastustarvikkeita laukkuun mukaan.. Onneksi nyt minulla on myös pieni matkalaukku, jonka otan lentokoneeseen, joten edes vähän saa enemmän tavaraa, kuin viimeksi. Toisaalta viimeksi Barbin mukana tuli myös suuri osa ratsastustavaroistani, joten aikamoisen työn saan nähdä, että kaikki saadaan sopimaan laukkuun :D Niin ja asiaa ei helpota se, että max. paino taitaa olla 23 ellei jopa 22kg. Onneksi apunani on tilankäytön maailmanmestari, joka saa koko laukun käytettyä hyväksi. Kypärän ja kenkien sisälle mahtuu yllättävänkin paljon tavaraa, eikä turvaliivinkään sisäosaa voi olla käyttämättä hyväksi.

Mitä vähemmäksi käyvät päivät niin sitä enemmän sitä meinaa tulla valmis ikävä hevosia ja kavereita. Ihan varmasti tulen viimeistään edellisenä iltana vuodattamaan kyyneleitä, mutta onneksi on somet ja muut keksitty. Voihan sitä pyytää jonkun laittamaan videopuhelun päälle ja mennä hevosten viereen seisomaan. Eilen ystävänpäivänä tuli mietittyäkin, kuinka ihana tukijoukko minulla todella onkaan. Kaikki ne tsemppaukset joita olen saanut...voi olla vain onnellinen. <3 Yö tuli nukuttua hieman huonommin ja jotenkin kaikki alkoi käydä vielä todellisemmaksi, kun lähtö lähenee ja on joutunut jo hyvästelemään osan ihmisistä. Onneksi tässä on vielä kuitenkin edes se viikko aikaa nauttia kaikesta, kuten hevosten kanssa olemisesta ja niiden treeneistä. Itseasiassa läheisellä tallilla on pienet estekisat sunnuntaina ja jos hyvin käy niin mennään Essin kanssa jotkut radat hyppäämään.

Toivottavasti teidän viikkonne on alkanut kivasti!


keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Älä anna pelon voittaa

Hyppy tuntemattomaan on aina yhtä jännittävää ja pelottavaa meille jokaiselle. Joutuessaan ylittämään omat mukavuusalueensa, eikä tiedä kuinka tulee onnistumaan kaikessa voi alkaa pelkäämään. Siinä vaiheessa on edessä kaksi vaihtoehtoa - joko antaa pelon lamaannuttaa ja ottaa muutaman askeleen takaisinpäin tai taistelee pelkoa vastaan ja jatkaa liikkumista. Kuten sanonta kuuluu, "Elämä alkaa mukavuusalueen ulkopuolelta". Kohdatessamme pelkomme ja huomatessamme, että mitään kamalaa ei sattunutkaan, me  kehitymme. Tulemme vahvemmiksi, saamme toteuttaa unelmiamme ja kaikkein tärkeintä: uskallamme elää.

Joskus kaikki ei mene lähellekkään suunnitelmaa ja asiat voivat mennä huonostikkin. Voi pettyä, mokata ja alkaa epäilemään itseään sekä omia kykyjään. Jokaisella kerralla sitä kuitenkin oppii myös jotain. Liian monesti me annamme periksi, kun jotain pahaa tapahtuu tai epäonnistumme. Miksi? Ei varsakaan luovuta, kun se yrittää nousta maasta ylös ja kaatuu monta kertaa. Päinvastoin se nousee ylös yhä uudestaan ja uudestaan, eikä anna periksi. Meidän tulisikin ottaa oppia varsoista ja olla vahvoja. Sillä jokaisen kaatumisen myötä, meistä tulee vahvempia ja viisaampia. Ratsastajille opetetaan aivan ensimmäisestä tippumisesta lähtien nousemaan takaisin satulaan ja tätä neuvoa jäljitellään muissakin asioissa. Siinä noustessamme takaisin ylös ei asiasta kerkeä muodostumaan pelkoa, eikä pelko kerkeä kehittymään isommaksi - kärpäsestä voi paisua härkänen mitä enemmän aikaa kuluu.


Kuten kaikki muutkin, olen myös minä pelännyt montaa asiaa. Olen tehnyt töitä ja treenannut kilpailuihin ja sitten epäonnistunut. Olen noussut ylös ja tehnyt saman uudestaan. Jokaisella kerralla olen oppinut jotain uutta, joskus enemmän, toisinaan vähemmän. Silti jotain on aina jäänyt niistä kerroista mieleen. Ehkä kyse on vain pienestä paineesta ennen estettä, turhasta pidätteestä kouluradalla tai jalan asennosta tietyssä liikkeessä. Kun  yrittää kaikkensa ja silti epäonnistuu on täysin ymmärrettävää, että usko itseen ja omaan tekemiseen horjuu myös. Se syö sisältä ja voi saada sen pienen sisäisen äänen huutamaan, että ei kannata enää yrittää, et osaa, olet huono. Tässä kohtaa olisi tärkeää pysähtyä ja alkaa laittamaan tuolle äänelle vastaan. Miettiä miksi sitä joskus aloitti ja kuinka on kehittynyt matkan aikana. Joskus pari vuotta sitten annoin pelon vallata minut ja aloin melkein inhoamaan asiaa, jota ennen rakastin. Jouduin tekemään paljon töitä, että pelko katosi ja tunsin oloni taas vapaaksi. Siitä kuitenkin opin, että pelko on mahdollista voittaa ja sen jälkeen on olo vielä vahvempi.

Olen huomannut, kuinka paljon typeriä ja huonoja tekosyitä sitä saattaa itselleen toistella, jotta ei menisi kokeilemaan omia siipiään. Et tule sopeutumaan. Et ole tarpeeksi hyvä ja siksi sinun on jäätävä vielä kehittymään tänne. Muut harrastukset jäävät tänne, samoin ystävät ja perhe, miksi jättäisit ne? Et tule saamaan sieltä samanlaisia ruokia. Et voi selvitä vaihdoista julkisilla, varsinkaan lentokentällä. Tulet olemaan yksin. Näitä lukuisia mitättömiä syitä kaikui mielessä ja ne ääneen lausumalla tai paperille kirjoittamalla tajusi sen. Kerroin näistä lisäksi ystävälleni, joka totesikin heti, " sä olet halunnut tätä niin kauan, sä pystyt tähän kyllä". Jokaisen ääneenlausumani syyn jälkeen toisteli hän myös minulle kysymystä, "miksi". Huomatessani, että en osaa edes vastata, näin hakevani vain tekosyitä. Minua vain pelotti.


Uskon kohtaloon ja siihen, että jokaisella tapahtumalla on syynsä. En kuitenkaan ajattele, että minun tulisi pysyä vain paikoillaan ja odottaa hyvien asioiden tulemista luokseni. Teemme päätöksiä joka päivä ja ne määrittävät miten päivämme tai elämämme tulee etenemään. Aamulla voi päättää pysyä sängyssä tai sitten lähteä töihin tai treeneihin. Kaupassa voi päättää syövänsä terveellisesti tai ottaa mukaan munkkipossun. Pienistä päätöksistä muovautuu ajan kanssa isoja ja niihin kannattaisikin kiinnittää huomiota. Jos joka päivä päättäisi tehdä ainakin pari hyvää päätöstä niin viikossa niistä kertyisi jo huomattava luku. Joskus on päätösten tekeminen todella vaikeaa ja joutuu todella miettimään mikä on itselle tärkeää.

Joskus on tehtävä myös isoja uhrauksia, jotta pääsee toteuttamaan sitä mitä haluaa. Aika ei välttämättä riitä jokaiselle läheiselle tai joutuu päästämään irti itselle rakkaasta asiasta. Lähtiessäni viimeksikin ulkomaille jouduin jättämään Essin, ystävät ja perheen tänne. Nyt joudun tekemään saman, mutta nyt jätän myös Barbin tänne. Yksin matkustaminen oli silloinkin jännittävää ja ylitin reissun aikana monta kertaa itseni. Sitä pelkää jäävänsä niin paljosta paitsi, jos lähtee pois. Toisaalta siinä voi saada tilalle jotain vielä upeampaa. Olen itse päättänyt, että aion nyt matkustaa ja treenata niin paljon, kuin vain voin, koska nyt minulla on siihen mahdollisuus. Pitää vain uskaltaa, vaikka pelottaa. Jos tulee saatua iskuja niin oppiipahan jotain lisää ja asioilla on kyllä tapana järjestyä. Reissatessa oppii niin paljon mm. uudesta maasta, kulttuurista ja itsestään. Matkustaminen avaa uusia ovia ja koen sen olevan, kuin uusi alku jokaisella kerralla.


Moni on sanonut minun olevan rohkea ja nostavan minulle hattua. Osa on sanonut, kuinka itsekkin haluaisi tehdä niin monia asioita, mutta perään tuleekin liuta erilaisia syitä miksei voi. En ole kuitenkaan kaikkein rohkein, en todellakaan. Sellainen ihminen, joka sanoisi olevan aina rohkea eikä pelkäisi mitään ei varmasti puhuisi totta. Minullakin on monia pieniä pelkoja, joita minun on vielä tulevaisuudessakin kohdattava. Ennen lippujen ostoa minua pelotti pitkään se miten kaikki onnistuisi, kunnes päätin antaa vaan mennä. Kuulin myös radiosta aiempana päivänä lauseen, joka antoi lisää tsemppiä:" Muuta pelko ja jännitys positiiviseksi odotukseksi - ajatuksesi, että onpas tämä siistiä ja ihanan jännittävää". Jokaisella on mahdollisuus lähteä ulkomaille, joskus järjestelyitä on vain tehtävä enemmän, kuin muiden. Haluan olla rehellinen ja kertoa myös enemmän näistä omista peloistani sekä unelmistani. Jos edes yksi ihminen saa tsemppiä tai apua näistä niin se riittää minulle. Ikinä ei tulisi antaa pelon viedä omaa unelmaa pois, jos haluat matkustaa niin matkusta. Tee järjestelyt, kokeile siipiä ja anna palaa. Jos minä siihen pystyn niin pystyy myös muut. Älä anna siinä vaiheessa seisoa minkään tai kenenkään tielläsi, mitä ikinä haluatkaan tehdä. Olkaa rohkeita. <3

"Rohkeutta ei ole olemassa ilman pelkoa 
– rohkeus on jännittävien sekä pelottavienkin tilanteiden voittamista"


maanantai 6. helmikuuta 2017

Olisikohan nyt aika kertoa..

En oikein edes tiedä miten aloittaisin tämän postauksen. Osa saattaa muistaa jo 2016 vuoden lopusta, kun mainitsin tulevista muutoksista. Mikään ei ole ollut siinä vaiheessa vielä mitenkään varmaa, mutta tieto isommista muutoksista kuitenkin oli. Olen joutunut elämään tässä välissä sellaisessa välitilassa, joka on omalla tavallaan myös stressannut minua. Tieto tulevista muutoksista, mutta kuitenkaan varsinaisia askelia kohti niitä ei voinut ottaa. En ole myöskään halunnut vielä puhua niistä asioista ja suunnitelmista täällä, koska ne eivät ole olleet varmoja. Nyt kaikki kuitenkin  näyttää todella menevän, kuten on pitänytkin ja isoja muutoksia on tapahtumissa - niistä aion tässä postauksessa teille kertoa.


Olen siis katsellut paikkoja ulkomailta jo siitä alkaen, kun valmistuin koulusta. Useita erilasia paikkoja on ollut tarjolla ja johon olenkin ollut yhteydessä. Mikään kiire ja hätiköiminen paikan suhteen ei ole ollut ja olen halunnut selvittää enemmän paikkojen taustoja. Viimeksi kaikki tapahtui todella nopeasti ja olin jo viikon sisällä uudessa paikassa. Silloin oli tietenkin onnikin matkassa ja paikka oli ihana, jossa pääsin treenaamaan ja tekemään sitä mitä halusinkin. Kuitenkin on ulkomaille menemisessä omat riskinsäkkin, koska et pääse näkemään paikkaa välittömästi. Voit vain luottaa sen toisen ihmisen sanaan ja lähteä matkaan. Tietenkin aina voi palata takaisin tai etsiä uuden paikan, jos paikka ei miellytä - suosittelen kuitenkin tekemään paljon taustyötä ennen lähtemistä. Tallin omistajalla ja sinulla voi olla erilaiset odotukset ja siksi kannattaa kysellä mahdollisimman tarkasti asioista - mitä työnkuvaan kuuluu, millainen talli on, missä saisit itse asua jne. Mieluummin kyselee jopa liikaa, kuin liian vähän.

Minulta on monesti kysytty aiemmin olenko menossa takaisin Tanskaan. Olin kuitenkin päättänyt haluavani päästä tutkimaan myös muita maita ja lisäksi halusin päästä nyt paikkaan, jossa voisin treenata myös esteillä. Tanskan koulutallilla oli kyllä estekenttä erikseen, mutta sitä harvemmin käytettiin ja tallin hevosilla ei hypätty. Useiden eri viestien jälkeen löysin yhden paikan, joka vaikutti hyvin lupaavalta. Siellä oli mahdollisuudet treenaamiseen, asumiseen, valmentautumiseen, tiimiin ja lisäksi mahdollisesti kilpailemiseen. Ilmoituksen kautta pääsin myös tutustumaan heidän nettisivuihin, jotka oli tehty todella hienosti. Paikka oli kenttärastastukseen painottunut, joka myös mahdollistaisi minulla kaikkien lajien treenauksen - juuri sitä mitä olin nyt hakenut. Vaikka kouluratsastus on minulla myös hyvin lähellä sydäntä ja viimeksi olin koulutallilla niin nyt halusin mahdollisuudet myös esteiden ja miksei maastoesteidenkin treenaamiseen. Tein omat taustatutkimukseni ja kyselin paikasta lisää sähköpostitse. Kaiken saamani tiedon myötä tuntui paikka vaan entistä paremmalta ja siltä mitä olin etsinytkin. Paikan omistajat olivat hyvin pidettyjä ja myös hyvin menestyneitä kilpailuissa, joten paljon olisi itselleni tietoa saatavaksi.


Maailmalle lähteminen ei aina ole niin helppoa. Lippujen ostaminen, matkojen suunnittelu ja pakkaus vie oman aikansa ja työnsä, mutta on myös muita asioita. Lähteminen tarkoittaisi myös minulle sitä, että jättäisin molemmat hevoseni Suomeen. Työ ulkomailla on kiireistä ja muiden hevosten liikutuksen lisäksi olisi otettava myös se oma hevonen huomioon. Barbilla alkaa vasta nyt kunnon kuntoutus, eikä sitä ole järkevää kuskata ulkomaille. Tässä tulen säästämään myös niin rahassa, kuin myös murehtimisessa - hevosen kuljettaminen on aina oma hommansa ja vaatii todella paljon järjestelyitä. Essi puolestaan pystyisi olemaan joko siskollani ratsastettavana tai muualla ylläpidossa- tiedän sen pärjäävän. Sen kanssa minulla ei ole tavoitteet samalla tavalla, kuin Barbilla, koska en halua Essiä enää täyteen kilpailemiseen tai isoihin luokkiin. Barbi siis jää tällä tietoa ainakin samalle tallille ja kuntoutus alkaa siskoni kautta ja mahdollisesti on muitakin ihmisiä mukana. En halua sen kuitenkaan vain seisovan odottamassa minua vaan sen on päästävä myös liikkumana ja olemaan jälleen vireessä. Paljon muitakin asioita on tässä vireillä ja ollut mietinnässä, joista mahdollisesti kerron joskus lisää. Jos jäisin pidemmäksi aikaa ulkomaille niin voisihan sen kuljettamista suunnitella myöhemmin sinne. Nyt sen miettiminen ei kuitenkaan ole ajankohtaista ja lähden reissuun yksin.

Vaikka se tuntuukin haikealta jättää kaikki ystävät, perhe ja hevoset tänne Suomeen niin tämä ainutlaatuinen mahdollisuus on vain otettava vastaan. Vuosien päästä minulla ei välttämättä ole enää mahdollisuutta olla "itsekäs" ja vaan lähteä maailmalle. Minulla voi olla vakituinen työ muualla, opiskelupaikka, perhe tai jokin muu, joka estäisi lähtemisen. Olen nuori, terve ja nuorena minusta ihmisen tuleekin kokeilla rajojaan, matkustaa ja tehdä sitä mistä nauttii. En osaa kuvitella juuri nyt itseäni perustamassa perhettä, mutta on sekin otettava huomioon. Koen tämän olevan se aika, jolloin voin keskittyä myös lajiin, jossa haluan kehittyä ja myös kilpailla. Tällä hetkellä minulla ei ole täällä siihen niin hyvää mahdollisuutta ja tunnen jääväni paljosta paitsi, jos jätän tämän mahdollisuuden käyttämättä. Tulevaisuudessa aion luultavasti vielä opiskella lisää ja tässä välissä voin tehdä töitä muualla.


Tällä hetkellä olen hyvin odottavainen, mutta myös hieman peloissani. Yksin matkustaminen on helposti stressaavaa ja uudet asiat jännittävät. Nyt niitä riittääkin, kun luvassa on ensimmäinen lentojen välinen vaihto, uusi maa, kulttuuri, talli, ihmiset ja hevoset - lisäksi liikenne on aivan erilainen. Onni on, että tässä maassa kaikki puhuvat kieltä, jonka osaan. Kaikki tulee olemaan uutta ja en voi tietää mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Sinänsä minua ei jännitä niin paljon uusi talli, mutta nuo matkat tuovat pientä pelkoa. Toisaalta viimeksikin Tanskassa en päässyt oikeaan junaan ja silti selvisin ehjänä tallille. Kaikesta voi siis selvitä ja varmasti tulen kysymään apua muilta, jos siltä tuntuu. Moni ihminen on ollut tässä samassa tilanteessa ja kokemuksien kauttahan sitä oppii. Onhan tässä vielä aikaa panikoida ja matkakin tulee kestämään mooonta tuntia, jotenka nou hätä. Jos kaikki ei menisi kohdilleen tallilla on aina mahdollisuus etsiä uuttakin paikkaa alueelta. Toivon kuitenkin asioiden sujuvan ja paikka olisi juuri "se oikea".

Olen tilannut liput ja matka tulee olemaan pitkä. Tulen menemään joko ystäväni kyydissä edellisenä päivänä jo Tampereelle, jossa ollaan yötä TAI bussilla Helsinkiin ja sieltä lentokentälle. Lennän ensin Köpikseen, jossa tulen viettämään melkein 6h tehden...en tiedä, nukkuen? Sieltä lennän Birminghamiin, josta vielä matkustan erikseen pidemmälle bussilla tai junalla, josta minut noudetaan tallille. Minä olen siis lähdössä ENGLANTIIN! Vieläkin olen ihan ymmälläni ja onneksi tässä on muutama viikko aikaa panikoida. Olen päättänyt muutavani tämän jännityksen kuitenkin positiiviseksi, enkä peloksi. Uudet haastet on aina jännittäviä ja jos pelkojaan ei kohtaa niistä tulee rajoitteita. On sitä tullut jo muutamaan kertaan vuodattetua kyyneleitä, kun miettii miten ikävä kaikkia tulee ja kuinka raskasta on jättää hevoset tänne. Muutama luuli instagramin perusteella minun myyneen Barbin, mutta onneksi näin asiat eivät kuitenkaan ole. Neiti saa Suomessa pitää hauskaa ja rauhassa kehittää itseään <3


Nyt kun olen viimein päässyt kertomaan tämän kaiken tuntuu siltä, että kivi olisi vierähtänyt pois sydämeltä. Vielä jäi paljon varmasti kerrottavaa ja vastaan mieluusti kysymyksiinkin, jos niitä mielen tulee. Pitäkää peukkuja ylhäällä, että kaikki menee hyvin! Olen myös miettinyt kiinnostaisiko teitä jokin postaus siitä mitä otan mukaan tai mahdollisesti video itse matkasta? Snäpissä tulen varmasti näinä tulevina päivinä jakamaan jännitykseni ja joitain fiiliksiäni. Hui, tämä on niin jännittävää.

lauantai 4. helmikuuta 2017

Pieni asia tuo suuren onnen


 Niinkin pieni asia monelle kuin ravi tai ylipäätään jo se, että päästiin maneesille ja minä Barbin selkään kunnolla toi niin ison onnen. "Barbilla olikin näin ihana ravi, olin melkein jo unohtanut", kuului muun muassa tänään suustani, kun oltiin maneesilla ensimmäistä kertaa tänä vuonna treenaamassa  Liian usein tulee asioita otettua itsestäänselvyyksinä, eikä niiden osaa odottaa edes muuta olevan. Treenaaminen, ratsastus, terveys...nämä asiat ovat välillä voineet tuntua itsestäänselvyyksiltä, mutta on tässä tullut nähtyä, että ei se niin oleOllaan saatu painia näiden asioiden parissa vähän liikaakin ja toivon, että tästä alkaa uusi kausi paremmissa merkeissä. Tämä päivä oli minulle ainakin todella tärkeä pienine ihmeineen ja oli ihana päästä taas muistuttamaan itseään, kuinka onnekas ja ylpeä olen tuosta tällä hetkellä hieman pyöremässä kunnossa olevasta niin ahkerasta vauvasta.


Hevosilla on riittänyt näiden erilaisempien säiden aikana omaa virtaansa ja Barbi on ainakin ottanut kaikesta ilon irti. Eilen katselin kuinka kauniisti se hyppelehti ympäri tarhaa Nellan paukuttaessa omaa astiaansa. Katoksessakin tuli pukkeja ja tasajalkaa hyppimisiä, enkä voinut muuta, kuin sulkea silmät ja mennä muualle. Essin kanssa ollaan kulutettu energiaa treeneissä pellolla tai maastossa. Eilen tehtiin tehokas kestävyysharjoitus ja kierrettiin reilu 8km lenkki käynti-ravilla ja max. nopeus paljastui olevan yli 30, vaikka mitenkään spurttailuja ei matkalla ollu. Ratsusta ravuriksi voisi siis alkaa? Ehkä kuitenkin pitäydytään näissä merkeissä, koska kärryt perässä saattaisi hevonen olla nopeasti kadonnut.

Saatiin varattua maneesi tälle päivälle klo 16-17 välille, jota ennen kerkesin hyvin tekemään tallityöt. Itse olin hieman väsyksissä ja vähän ehkä kipeänkin tuntuinen, mutta se ei saanut tätä pilata. Essi ja Barbi saatiin nopeasti laitettua valmiiksi reissuun ja molemmat vaikuttivat olevan hieman hämillään minne oikein oltiin menossa. Tiet olivat aika kauheassa kunnossa ja välillä sai jännittää, kuinka kaikki ylämäet tulisi onnistuneesti päästyä ylös. Päästiin kuitenkin tiukasti oikeaan aikaan ja laitettiin hevoset valmiiksi. Essillä ratsasti toinen henkilö samalla, kun menin Barbilla. Siinä ratsastaessa pystyin antamaan neuvoja ja pieniä vinkkejä Essillä ratsastukseen. 

Vaikka Barbilla on ollut tässä taukoa ja virtaa on tallilla näyttänyt olevan niin se oli täysin tyyni koko treenin. Koska aikaa kunnon treenistä on kulunut niin mentiin kevyesti käyntiä monilla huilitauoilla. En koonnut sitä enempää vaan olin hyvin mukautuvainen sen käyntiin ja annoin sen käyttää koko kroppaansa hyväksi. Lihaksia on paljon kasvatettavaksi takaisin ja mahaa poistettavaksi, mutta kyllä se edelleen oli yhtä mukava ratsastaa. Eihän se samalla tavalla jaksa ja siltä ei voinut ajatellakkaan vaativansa nyt mitään isoa. Pysähdyksiä ja pientä jumppailua väliin ja sitten lepoa. 


Aivan treenin lopuksi päätin ottaa lyhyet ravipätkät molempiin suuntiin. koska nyt pohja ainakin oli hyvä ja Barbi tuntui hyvältä. Siinä ravatessa tuli hymy vaan isommaksi naamalle ja olin todella unohtanut, kuinka hyvältä B:n ravi tuntui. Se oli sellainen kevyellä tuntumalla otettu pätkä, jossa ravi oli rentoa hölkkää. Vaikka se sitä olikin niin pirun  hyvältä se selkään tuntui. Miten sitä olikaan voinut unohtaa tuon tunteen? Paljon sai Barbi tämän lyhyehkön ja kevyen treenin aikana kehuja ja loppuun toki pusujakin. Otettiin videopätkät meidän lyhyistä raveista, jotta saa sitten myöhemmin vertailla niistäkin kehitystä. Tähän en niitä viitsinyt vielä laittaa, koska se video ei kauaa olisi kestänyt.

"teet meistä täydelliset, 
sinä eikä kukaan muu"


Kotiin päästyä molemmat saivat jäädä syömään sisälle heiniä ja Essi kaipaili Primiä kovasti seuraan. Niin ja Barbille ostettu leikkikana ei ehkä saavuttanut (vielä) tavoiteltua huomiota, mutta on se sillä aina välillä jotain tehnyt. Kiinnitin sen lopuksi karsinan seinään ja sieltä se yksi yö oli alas lentänyt, joten jotain oli tapahtunut. :D Primillekkin tarjottiin tilaisuutta sillä leikkiä, mutta kana osoittautui liian oudoksi siinä vaiheessa. Huomenna mennään aamusta jo tallille ja liikutan siinä ainakin Essin. Voisi katsoa, jos lähtisi Barbin kanssa kävelemään sitten pellolle tai muualle - taluttaen. 

Voin näin loppuun paljastaa, että varmaan lähiaikoina tulen kirjoittamaan aikamoisista tulevaisuuden tuulista. Haluan vain vielä pari asiaa selväksi ennen sitä ja sen jälkeen voin kertoa. Tämä on ollut hankalaa itsellekkin, kun ei ole kaikesta itselle hyvinkin tärkeästä asiasta puhua ja toivotaann nyt vain kaiken menevän suunnitelmien mukaisesti niin voin suuni näistäkin jutuista aukaista. Toivottavasti teillä on alkanut viikonloppu mukavasti!