lauantai 26. marraskuuta 2016

9 vuotta yhteistä taivalta


"Haluatko tulla mukaan katsomaan yhtä hevosta Kurikan luona? " kysyttiin yhtenä päivänä vuonna 2007, jolloin olin itse 12-vuotias. Kauan oli ollut puheissa oma hevonen, joka oli alunperin enemmän tarkoitettu siskoni käyttöön. Oltiin vuokrattu jo kauan yhtä ponia, jolla olikin ollut hyvä oppia miltä "oma" hevonen tuntuu ja kuinka sitä hoidetaan. Sitä ennen olin jo omistanut hoitoponeja ja ratsastustunneilla sekä pienissä valmennuksissa käytiin säännöllisesti. Oma hevonen tuntui jo ajatuksena niin hienolta ja jännittävältä. Sen oikean löytäminen ei kuitenkaan ollut helppoa ja siskoni kävi kokeilemassa lukuisia hevosia, jotka olivat toinen toistaan erilaisempia.

Meille tuli yksi hevonen yhdessä vaiheessa kokeiluun, joka aika nopeasti osoittautui meille vääräksi. Se karkasi aidoista, jyräsi päälle ja muutenkin sikaili huolella. Ei tullut varmasti kennellekkään yllätyksenä, että tämä ei meille jäänyt. Siinä oli muutenkin hieman hämäriä asioita ja jo kokeilussa oli erittäin hämmentävää, että se oltiin ratsutettu täyteen hikeen ennen meidän saapumista. Olisihan tästä jo pitänyt tajuta, että nyt ei ole kaikki ok.

Tämän epäonnistuneen kokeilun jälkeen oli hieman pelottavaakin jatkaa "sen oikean" etsimistä. Onneksi jatkettiin, koska pian tuli ilmoitus kuvankauniista hannoverista, joka todella rakasti esteitä ja maastoesteitä - ovet olivat avoinna. Koska hevosta etsittiin siskolleni niin olennaisesti hän myös koeratsasti ne. Essiä oltiin käyty kokeilemassa jo kerran aiemmin ja toisella kerralla pääsin myös mukaan. Nähdessäni sen muistan vain katsoneeni sen kaunista päätä ja ilmekkäitä silmiä. Siskoni meni sillä esteitä kentällä ja Essillähän tunnetusti riitti sitä virtaa ja imua esteille. Kokeilun jälkeen muistan kysyneeni olisiko hevonen meidän, jos se nyt varattaisiin. Kyllä.

 Vesipeto (c)Meeri K.
c) Tuulia N

Niin siinä sitten kävi, että yksi kaunis päivä suuri hevoskuljetusauto ajoi Alavuden Ratsastuskoulun pihaan, jonka sisältä asteli ylväästi 8-vuotias tamma - Essi. Se otti heti paikan haltuunsa, tepasteli häntä korkealla ja hirnahteli. Muutama päivä tämän jälkeen yksi kouluvalmentaja oli saapunut tallille ja siskoni meni tähän valmennukseen. Essihän meinasi kuskata 6-0 ja kyllähän sen huomasi, että koulukiemurat eivät olleet sen pala kakkua. Näin jälkeenpäin tietää kyllä, että Essi ei ehkä ollut paras vaihtoehto ensihevonen, mutta toisaalta sen kautta oppi nopeasti _paljon_. Se ei ollut helppo, päinvastoin hyvin vaikea. Meni lukuisia valmennuksia, tunteja ja hikisiä kertoja, kunnes palasia alkoi löytymään. Tallinkin kisoissa se osasi myös hallita ja haki ruusukkeita nopeilla radoillaan.


Siskoni lopettaessa kisaamisen pääsin tutustumaan Essiin paremmin. Olin mennyt sillä ajoittain tunneilla ja käynyt maastossa, mutta kilpailuihin en ollut mennyt. Mieleen on jäänyt hyvin yksi Tarjan koulutunti, jossa minä laukkaan keskiympyrällä, Essi on korvat hörössä ja painaa vain menemään. Tarja kehottaa kokeilemaan kevyttäistuntaa, jonka kautta en ainakaan laittaisi painetta siihen enempää. Eipä auttanut, vaan Essi meni aina vain kovempaa. Tälläisiä olivatkin useat tunnit ja minulle sanottiinkin, että jos Essin tulen joskus saamaan menemään kunnolla niin sitten pystyn mihin vain.

Kyyneleitä, huonoja päiviä ja ajatuksia jopa lopettamisesta oli välillä mielessä, kun tuntui, että en saanut mitään kontrollia. Essi oli ratsutettavana muualla kaksi kertaa ja Kati oli suurena apuna meidän kehittymiselle. Käytiinkin oma aikamme yksityisvalmennuksissa, koska Essi ei malttanut odottaa vuoroaan muiden kanssa vaan hyppi pystyyn. Aloitettiin siis aivan nollasta ja esteet olivat vain 80cm, jotta saataisiin kotrollia. Aikaa kului ja kehitystä alkoi tulemaan. Oltiin aluevalmennuksissa esteillä ja kierrettiin kisoja. 100-110cm alkoivat tuntumaan hyviltä ja pääsin kikkailemaan teillä, jotka toivat sijoituksia. Kotona päästiin lopuksi menemään myös 120-135cm ratoja.


Essi osasi aina yllättää. Yhdessä vaiheessa treenasin sen kanssa enemmän itsenäisesti koulua, joka myöskin ajan kanssa tuotti tulosta. Se alkoi todella rentoutumaan ja kulkemaan ns. oikeinpäin. Muistan yhden päivän, kun Tarja ajoi kentän ohitse, pysäytti ja huusi ikkunasta, "hyvältä näyttää!"- se merkitsi minulle paljon. Päästiin myös menemään kenttäkisoja, joissa oli vaihteleva menestys. Joko tuli hyvä tulos tai vastaavasti hylky. Korkeus ei ollut ongelma, vaan Essin pää ja oma pääni. Vaikka sijoituksia tuli niin oli niitä huonojakin aikoja aina välissä. Essi oli niin itsevarma ja veti samalla todella helposti herneen nenään. Tästä syystä tuli niitä todella huonojakin kilpailukausia ja jouduttiin monesti aloittamaan alusta kaikki.

Aluevalmennuksesta, c)Tuulia N

On olemassa sanonta, että kaikkein vaikeimmilla hevosilla on sinulle eniten annettavaa. Essin kanssa olen ainakin oppinut, että niinhän se helposti on. Vaikka töitä on tehty todella paljon näiden  vuosien aikana, että ollaan löydetty yhteinen sävel niin kyllä se on kannattanutkin. Ehkä iän myötä on tullut Essille ja myös minulle viisautta ja malttia. Essi on ollut nyt yli puolet elämästään meillä ja minusta 9 vuotta on aika kiitettävä aika. Nyt jos haluaa tamman, jolla on mitä kultaisin ja suurin sydän niin se löytyy tallista parhaan kaverinsa Primin vierestä. 


Every rider has that one special horse
that one horse 
who changes everything 
about them.

2 kommenttia:

  1. Tää oli upea postaus ja tuo videokin on todella ihana :) Tuo sanonta "vaikeimmilla hevosilla on sinulle eniten annettavaa", on kyllä oikeasti totta! Oot kyllä tehny Essin kanssa upeaa työtä, jos alku oli kerta tuollainen!

    VastaaPoista