sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Pukkilaukkaa laitumella

Takimmaisella on ainakin kevyt ja ilmava takapää
Kuinka kaunis hevonen voikaan olla?
 ...hyvin kaunis

Jos ollaan haettu sitä kevyttä ja lennokasta askellusta niin Primm on näyttänyt ne hallitsevansa. Hevoset (lue: Essi ja Primm) pääsivät pitkästä aikaa vapaaksi isolle laitumelle, koska pohja oli viimein sopiva. Aluksi Essi joutui odottamaan alueella yksin, koska Primm ei aluksi halunnut tallustella samaa matkaa vaan jäi tarhaan leikkimään hippaa. Tästä närkästyneenä alkoi Essi vedellä aikamoisia pomppuja ja riemu repesi Primin saapuessa mukaan. Barbi yritti omasta tarhastaan viestittää haluavansa myös mukaan ja näytti keinuhevos-liikkeitänsä. Voitte uskoa, että en ollut kovin innoissani siitä showsta. Onneksi heti yhdellä komennuksella loppui lentely paikasta toiseen ja Barbi lähinnä näytti siltä, että ei olisi mitään tehnytkään.

Primm liiteli isoilla liikkeillä ympäri peltoa ja ihan harmitti, että sen selkään ei pääse niistä nauttimaan. Olisi siinä aika paljon potentiaalia, mutta toisaalta sen luonne ei ihan paras ole ainakaan kilpahevoseksi. Enemmän se nauttii seurahevosen roolista ja pellenä olemisesta. Isoimmat pukit eivät kameralle kerenneet tallentua, mutta näitä jumppaliikkeitä riitti sen verran, että tuli niitä talteenkin saatua. Hetken irrottelun jälkeen oli vuorossa piehtarointia ja ruuan etsimistä. Siitä oli hyvä lähteä takaisin pian omaan tarhaan juomaan vettä ja piehtaroimaan vähän lisää.

Eri tunteiden vuoristorataa on nämä viikot myös kyllä sisältäneet. Kaikkein eniten on harmittanut, että ei ole päässyt treenaamaan kunnolla. Tässä on ihan, kuin juuttunut oravanpyörään: huonot säät- ei voi treenata kunnolla- ei voi mennä valmennuksiin tai kisoihin, koska ei ole päässyt treenaamaan-> ja kierre jatkuu. Niin paljon olisi tehtävä ja suunniteltava tulevaan, että ajatuksenakin se ahdistaa. Pitää nyt toivoa, että ajatuksetkin alkaa taas selkenemään, päästään treeniin ja päästään eteenpäin. Jos jotain vihaan niin paikallaan olemista. Omat treenit on onneksi kulkeneet ja niissä ollaan menty eteenpäin. Eilinen meni aamutreenin jälkeen lähinnä omien ajatusten sekaisissa tunnelmissa ja sitä päätyi analysoimaan kaikkea vähän liiankin hyvin. Jokaisella on joskus varmasti samanlaisia päiviä ja aamulla herätessä oli moni asia jo selkeämpi. Turha stressaaminen ja miettiminen on ehdottomasti yksi sellainen asia, josta haluan päästä paremmin irti.

Tänään aamulla käytiin tekemässä aamutalli ja Essillä ainakin riitti virtaa ja ulos oli kiire. Barbilla ei puolestaan ollut kiire mihinkään - paitsi saamaan ruokaa. Tänään pitäisi opiskella itsenäisesti, hieroa ja opiskella sen jälkeen vähän lisää. Mitenkäs sitä muuten sunnuntaita viettäisi? Täytyy loppuun vielä todeta, että en tykkää yhtään tästä bloggerin uuditumisesta. Enää ei nää yleiskatsausta samalla tavalla ja joutuu monen mutkan kautta katsoa asioita. Kaikkeenhan varmasti tottuu, mutta ainakin tässä vaiheessa pidin vanhasta paljon enemmän.

Hyvää sunnuntaita!

lauantai 26. marraskuuta 2016

9 vuotta yhteistä taivalta


"Haluatko tulla mukaan katsomaan yhtä hevosta Kurikan luona? " kysyttiin yhtenä päivänä vuonna 2007, jolloin olin itse 12-vuotias. Kauan oli ollut puheissa oma hevonen, joka oli alunperin enemmän tarkoitettu siskoni käyttöön. Oltiin vuokrattu jo kauan yhtä ponia, jolla olikin ollut hyvä oppia miltä "oma" hevonen tuntuu ja kuinka sitä hoidetaan. Sitä ennen olin jo omistanut hoitoponeja ja ratsastustunneilla sekä pienissä valmennuksissa käytiin säännöllisesti. Oma hevonen tuntui jo ajatuksena niin hienolta ja jännittävältä. Sen oikean löytäminen ei kuitenkaan ollut helppoa ja siskoni kävi kokeilemassa lukuisia hevosia, jotka olivat toinen toistaan erilaisempia.

Meille tuli yksi hevonen yhdessä vaiheessa kokeiluun, joka aika nopeasti osoittautui meille vääräksi. Se karkasi aidoista, jyräsi päälle ja muutenkin sikaili huolella. Ei tullut varmasti kennellekkään yllätyksenä, että tämä ei meille jäänyt. Siinä oli muutenkin hieman hämäriä asioita ja jo kokeilussa oli erittäin hämmentävää, että se oltiin ratsutettu täyteen hikeen ennen meidän saapumista. Olisihan tästä jo pitänyt tajuta, että nyt ei ole kaikki ok.

Tämän epäonnistuneen kokeilun jälkeen oli hieman pelottavaakin jatkaa "sen oikean" etsimistä. Onneksi jatkettiin, koska pian tuli ilmoitus kuvankauniista hannoverista, joka todella rakasti esteitä ja maastoesteitä - ovet olivat avoinna. Koska hevosta etsittiin siskolleni niin olennaisesti hän myös koeratsasti ne. Essiä oltiin käyty kokeilemassa jo kerran aiemmin ja toisella kerralla pääsin myös mukaan. Nähdessäni sen muistan vain katsoneeni sen kaunista päätä ja ilmekkäitä silmiä. Siskoni meni sillä esteitä kentällä ja Essillähän tunnetusti riitti sitä virtaa ja imua esteille. Kokeilun jälkeen muistan kysyneeni olisiko hevonen meidän, jos se nyt varattaisiin. Kyllä.

 Vesipeto (c)Meeri K.
c) Tuulia N

Niin siinä sitten kävi, että yksi kaunis päivä suuri hevoskuljetusauto ajoi Alavuden Ratsastuskoulun pihaan, jonka sisältä asteli ylväästi 8-vuotias tamma - Essi. Se otti heti paikan haltuunsa, tepasteli häntä korkealla ja hirnahteli. Muutama päivä tämän jälkeen yksi kouluvalmentaja oli saapunut tallille ja siskoni meni tähän valmennukseen. Essihän meinasi kuskata 6-0 ja kyllähän sen huomasi, että koulukiemurat eivät olleet sen pala kakkua. Näin jälkeenpäin tietää kyllä, että Essi ei ehkä ollut paras vaihtoehto ensihevonen, mutta toisaalta sen kautta oppi nopeasti _paljon_. Se ei ollut helppo, päinvastoin hyvin vaikea. Meni lukuisia valmennuksia, tunteja ja hikisiä kertoja, kunnes palasia alkoi löytymään. Tallinkin kisoissa se osasi myös hallita ja haki ruusukkeita nopeilla radoillaan.


Siskoni lopettaessa kisaamisen pääsin tutustumaan Essiin paremmin. Olin mennyt sillä ajoittain tunneilla ja käynyt maastossa, mutta kilpailuihin en ollut mennyt. Mieleen on jäänyt hyvin yksi Tarjan koulutunti, jossa minä laukkaan keskiympyrällä, Essi on korvat hörössä ja painaa vain menemään. Tarja kehottaa kokeilemaan kevyttäistuntaa, jonka kautta en ainakaan laittaisi painetta siihen enempää. Eipä auttanut, vaan Essi meni aina vain kovempaa. Tälläisiä olivatkin useat tunnit ja minulle sanottiinkin, että jos Essin tulen joskus saamaan menemään kunnolla niin sitten pystyn mihin vain.

Kyyneleitä, huonoja päiviä ja ajatuksia jopa lopettamisesta oli välillä mielessä, kun tuntui, että en saanut mitään kontrollia. Essi oli ratsutettavana muualla kaksi kertaa ja Kati oli suurena apuna meidän kehittymiselle. Käytiinkin oma aikamme yksityisvalmennuksissa, koska Essi ei malttanut odottaa vuoroaan muiden kanssa vaan hyppi pystyyn. Aloitettiin siis aivan nollasta ja esteet olivat vain 80cm, jotta saataisiin kotrollia. Aikaa kului ja kehitystä alkoi tulemaan. Oltiin aluevalmennuksissa esteillä ja kierrettiin kisoja. 100-110cm alkoivat tuntumaan hyviltä ja pääsin kikkailemaan teillä, jotka toivat sijoituksia. Kotona päästiin lopuksi menemään myös 120-135cm ratoja.


Essi osasi aina yllättää. Yhdessä vaiheessa treenasin sen kanssa enemmän itsenäisesti koulua, joka myöskin ajan kanssa tuotti tulosta. Se alkoi todella rentoutumaan ja kulkemaan ns. oikeinpäin. Muistan yhden päivän, kun Tarja ajoi kentän ohitse, pysäytti ja huusi ikkunasta, "hyvältä näyttää!"- se merkitsi minulle paljon. Päästiin myös menemään kenttäkisoja, joissa oli vaihteleva menestys. Joko tuli hyvä tulos tai vastaavasti hylky. Korkeus ei ollut ongelma, vaan Essin pää ja oma pääni. Vaikka sijoituksia tuli niin oli niitä huonojakin aikoja aina välissä. Essi oli niin itsevarma ja veti samalla todella helposti herneen nenään. Tästä syystä tuli niitä todella huonojakin kilpailukausia ja jouduttiin monesti aloittamaan alusta kaikki.

Aluevalmennuksesta, c)Tuulia N

On olemassa sanonta, että kaikkein vaikeimmilla hevosilla on sinulle eniten annettavaa. Essin kanssa olen ainakin oppinut, että niinhän se helposti on. Vaikka töitä on tehty todella paljon näiden  vuosien aikana, että ollaan löydetty yhteinen sävel niin kyllä se on kannattanutkin. Ehkä iän myötä on tullut Essille ja myös minulle viisautta ja malttia. Essi on ollut nyt yli puolet elämästään meillä ja minusta 9 vuotta on aika kiitettävä aika. Nyt jos haluaa tamman, jolla on mitä kultaisin ja suurin sydän niin se löytyy tallista parhaan kaverinsa Primin vierestä. 


Every rider has that one special horse
that one horse 
who changes everything 
about them.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Nyt se on ohitse ja valmista tuli!

Eläinlääkärin luento, akupunktioneuloja, teurasjalkoja, kirurgina toimimista, luiden murtamista ja kasvonaamioitaMuun muassa näistä asioista koostui oma viimeinen kurssiviikonloppuni ja nyt se on totta - olen valmis hevoshieroja.


Varsin tapahtumarikas viikonloppu on takana ja nyt koulu on ohitse. Vieläkään ei ole kunnolla sisäistänyt sitä asiaa ja varmasti jälleen meneekin oma aikansa sen tajuamiseen. Koulutus antoi minulle niin paljon ja en olisi edes osannut kuvitella oppivani tässä ajassa niin monia eri asioita. Katson asioita erilailla, nään enemmän ja tunnen enemmän. Enää ei nää pelkkää hevosta vaan nyt katsoo tarkemmin sen rakennetta, kavioiden asentoa, lihaksia, liikettä, analysoi missä voisi olla ongelmaa...niin moni asia on muuttunut. Tämä aika on muutenkin mennyt niin nopeasti, että ehkä siksikin on vaikeaa uskoa, että nyt koko koulu on ohitse. Enää ei matkata Kauhajoelle koulunpenkille, paitsi ehkä seuraavana syksynä kokoontumisen merkeissä. 

Perjantaina oli Arto Kangasniemen pitämä luento, joka koostui eri aiheista, aina nivelistä johtuvista ontumista yleisimpiin hevosen sairauksiin, Käytiin läpi pääpiirteitä ja pääsi oppimaan niin uusia asoita, kuin kertaamaan vanhojakin. Arto puhui hyvin selkeästi ja osasi selissää asiat niin, että ei jäänyt pelkäksi kysymysmerkiksi. Kaviokuumeestakin keskusteltiin jonkin aikaa ja käytiin läpi eri hoitokeinoja. Myös sädeluuontumista oli enemmän puhetta ja oli mielenkiintoista päästä syvemmälle aiheeseen. Olisi melkein toivonut luennon kestävän vielä kauemmin ja kuulla lisää, mutta kello oli jo yli 9 illalla ja esityksen jälkeen jatkettii  lopputöiden parissa. Perjantaina aika kului niin nopeasti, että olin itsekkin perillä vasta puoli 11 maissa illalla.


Lauantaína herätessäni tajusin, että nyt olisi viimeinen päivä, joka olisi normaalin pituinen. Koululla ne pitivät esityksen, joilla se oli vielä pitämättä, jonka jälkeen suunnattiin tallille. Sitten päästiinkin triggerpisteiden kimppuun ja päästiin myös katsomaan akupuntioneulojen käyttöä. Olen itse ollut näistä aiheista jo kauan kiinnostunut ja suunnitellut myös näiden opiskelemista enemmän. Osa triggerpisteistä oli jo hieronnoissa tullut tutuksi ja on tullut niitä myös hyödynnettyä. Triggerpisteitä on siis hyvin monia niin ihmisiä, kuin hevosissakin ja ne ovat kipupisteitä, joita sijaitsee lihaksissa, lihasten sidekudoksissa tai fasciassa. Triggerpisteitä on myös muissakin kudoksissa kuten ihossa, rasvakudoksessa, jänteissä, nivelsiteissä, nivelkapseleissa ja luukalvossa, mutta ne eivät reagoi samalla tavalla. Ne ovat yksittäisen hermokimppujen päätepisteitä ja voivat saada hevosessa aikaan alituisen kipuherkkyyden: ne ovat, kuin elimistön likakaivoja, jonne kerääntyy kuona-aineet.Ne voivat olla aktiivisia eli ärtyneitä, jolloin niitä painaessa hevonen reagoi. Silloin ne aiheuttavat toimitahäiriöitä, liikekipua, leposärkyä ja ärtyisyyttä. Latentit eli piilevät voivat olla oireettomia jooa vuosia. Näistä voisi kirjoittaa vaikkan kuinka paljon lisää, mutta jätetään tähän vain yksinkertaistettu versio.

Triggerien etsimisen jälkeen laittoi Jonna muutamia neuloja, joita oli todella mielenkiintoista nähdä - hevosen reaktiot olivat hyvin kiehtovia. Akupuntio voi saada aikaan hyvinkin voimakkaita reaktioita, mutta niistä ei tulisi olla mitään haittaakaan. Käytiin läpi muutama yleisin paikka, jossa neuloja voi käyttää - lanneselkään, lapaan, päähän silmien väliin ja kavion yläreunaan sekä takajalkoihin kintereen lähettyville. Itseäni aihe kiehtoi niin paljon, että aloin jo miettimään neulojen tilaamista. Kun neuloja otettiin pois olivat osa vääntyneet, kun lihassäikeet ovat kietoutuneet niin tiukkaan niiden ympärille. Ponissa huomasi kyllä reaktiot ja ei se näyttänyt pahastuvankaan neuloista. Koulun jälkeen suuntasin itse hieromaan ja saamaan myös kavonaamion. Kokemus oli sekin uusi ja täytyy myöntää sen kollageeninaamion tuntuvan, kuin meduusalta naamalla..


Sunnuntai olikin päivä, jonka ainakin tulee aina muistamaan. Nimittäin viimeisten lopputöiden jälkeen tuotiin luokkaan kaksi teurasjalkaa, joita päästiin tutkimaan. Aluksi haju häiritsi vähän omaa hengitystä (vaikka osan mielestä ei siellä mikään haissut) ja ääni, joka ihoa leikatessa kuului sai käsikarvat nousemaan ylös. Olinkin miettinyt, kuinka tulisin reagoimaan irtonaisiin jalkoin, mutta täytyy myöntää, että ylitin itseni. Pian olin yksi harvoista, joka jalkoja leikkeli veitsellä ja irrotteli jänteitä. Ensin pelotti, mutta mielenkiinto voitti ja oli hyvin kiinnostavaa päästä oikeasti näkemään miten hevosen jalka oikein rakentuukaan. Hankoside oli yksi suuri yllättäjä - se oli oikeasti todella paksu ja kovaakin rakennetta, että ei ole ihme, että jos siihen jotain isoa tulee niin sen on vaikeampi parantua. Pinnallisen- ja syvänkoukistajan erotkin olivat huomattavat ja syväkoukistaja oli paksumpi mitä olin kuvitellut. Nivelet olivat niin kauniin näköiset sisältä ja on ne kyllä upeasti suunniteltu. Pääsin myös käsiksi puikkoluuhun, joka katkesi helposti. Ei ole ihme, että niin pieni luu menee monelta jossain vaiheessa poikki. Ensimmäistä kertaa pääsin siis jonkun luunkin murtamaan..:D

Kuvia tuli myös otettua, mutta en viitsi ihan kaikkea tähän laittaa, jotta herkimmät eivät aivan pyörtyisi paikoilleen. Loppuun voin vain todeta, että oli kyllä hieno kokemus ja suosittelen muillekkin, jos tilaisuus kohdalle joskus osuu. 

VAROITUS: JOS OLET HYVIN HERKKÄ, ÄLÄ KATSO ALLA OLEVIA KUVIA.


Todistukset tulevat pian postissa, tai ainakin toivon niin. Muuten oltaisiin ne jo sunnuntaina saatu, mutta kopiokone oli mennyt ilmeisesti rikki tai jotain häikkää siinä oli ollut. Viimeisen kokeen tulokset saatiin jo lauantaina ja numeroksi sain jälleen 9½, johon olen ihan tyytyväinen. Todistuksessa on annettu jokaisesta eri osasta numero, joten toivotaan niiden olevan samalla linjalla. 

Nyt on omalla tavallaan todella haikea olo, mutta myös iloinen. Nyt saa keskittyä opiskeluun itsenäisesti ja samalla tehdä muitakin hommia. Toivottavasti kurssikavereita tulee nähtyä vielä ennen, kuin vuosi on kulunut. Tämä työ on kyllä semmoista, josta oikeasti nautin niin paljon. Vaikka olenkin nyt valmis hevoshieroja niin en silti tule koskaan olemaan "valmis" virallisesti - kukaan ei ole koskaan valmis ja tiedä kaikkea. Jos joku niin väittää niin hän ei ainakaan tiedä ja on väärässä. Opiskelu jatkuu, vaikkakin ilman kokeita. 

Ihanaa viikkoa , muistakaa nauttia!

torstai 17. marraskuuta 2016

Jokainen on joskus huono


Uuden harrastuksen aloittaminen tuo mukanaan paljon tunteita. Edessä on pitkä tie kaikkien liikkeiden ja muiden oppimiseen, johon menee oma aikansa. Epätoivokin voi ensimmäisten kertojen aikana ilmentyä enemmän, koska uutta tietoa tulee niin paljon heti. Joko tekee liikaa jollain ruumiinosalla tai liian vähän. Jos opettaja huomauttaa ryhdistä, kiinnittää siihen heti enemmän huomiota ja voi unohtaa aiemman asian. Alussa on jokainen eksyksissä ja huono, mutta siitähän suunta on vain ylöspäin. Siitä matkaa jatketaankin kohti parempaa-> pienten ala- ja ylämäkien saattelemana

Olen kertonutkin aloittaneeni pilateksen muutama kuukausi sitten. En oikeastaan osannut yhtään aavistaakkaan mitä oli luvassa, koska laji oli täysin uusi ja aika tuntematon. Olen harrastanut monenlaisia lajeja pienestä alkaen, mutta tämä oli todella uutta. Ratsastajalle pilates on todella hyvä vaihtoehto rinnalle, koska siinä keskitytään varsinkin kehonhallintaan ja liikkuvuuteen, jotka ovat ratsastuksessa tärkeitä asioita. Kurssille oli ilmottautunut monen ikäisiä ja tasoisia, mutta lähtökohta oli melkein kaikilla sama; 0. Aloitettiin samalta viivalta ja jokainen on kehittynyt omaa vauhtiaan. Jos oli yhtään kuvitellut olevansa aika hyväkin tässä vaiheessa niin nopeasti sieltä pilvilinnoista sai romahtaa alas, kun tunnille saapui lajia jo pari vuotta harrastanut. Kun oltiin siirtymässä liikkeestä toiseen, kuului pientä ähkintää ja puhkintaa, kun tämä konkarimpi oli jo valmiissa asennossa odottamassa seuraavaa käskyä. Sitä tunsi olevansa niin paljon huonompi.


"Jalat suoraan, vatsa tiukkana, hengitys tahtiin...ei hitsi nyt unohtui ne kädet.." ja pälyillään muilta mallia. Moni asia on jo alkanut syöpyä lihasmuistiin ja päähän, eikä aivan kaikessa tarvi miettiä niin, että savua nousee päästä. Ope pitää kyllä huolen siitä, että siinä vaiheesa, kun alkaa asiat tuntumaan jopa helpolta niin tehdään takuulla jotain vaikeampaa. Keho ja aivot joutuvat tekemään vielä todella paljon "ylimääräistä" työtä liikkeiden sisäistämiseen ja suorittamiseen. Vaikka olo voikin olla huonompi konkareiden seurassa niin samalla voi miettiä, että itsekkin voi pian olla samalla tasolla. Se vaatii lukuisia toistoja ja harjoittelua, mutta mahdotonta se ei ole. Siinä aloinkin miettimään omaa uraa ratsastuksessa ja onhan sieltä shettiksien kyydeistä aika pitkällekkin jo päästy. Voitontahto on aina ollut minussa ja ehkä siksi en koekkaan olevani varmasti koskaan "valmis" - aina voi olla parempi, vahvempia ja viisaampi. Se onkin minusta todella hienoa elämässä, että voit oppia joka päivä uutta. Jokainen on ainutlaatuinen, koska jokainen tietää jotain mitä toinen ei tiedä.

Tämä kuva oli minusta jotenkin kiva, vaikka tarkennus ja säädöt eivät olekaan hyvät niin kuvasta välittyy se fiilis: Onnellisuus.

Meillä treenit on hevosten kanssa jatkuneet samoilla linjoilla - luontoäiti selkeästi on halunnut pitää meillä nyt kevyempää.. Essin kanssa pellolla treenailut on menneet ihan hyvin, vaikka painotus on ollut enemmän käynnissä ja ravissa. Opiskeluiden parissa kerkesin myös väsäämään uuden bannerin, joka poikkeaa hieman aiemmista. Barbilla olisi ollut kontrolli tänään, mutta se sai siirtyä nyt vähän pidemmälle. Huomenna on suunta jälleen Kauhajoelle, jossa vietän viimeisen kurssiviikonlopun - sitten se on ohi ja minä valmistun! Huih.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Hankitreenien unelmointia


"Tänään voitaisiin mennä tekemään hankitreeniä viereiselle pellolle!" ajattelin ääneen ja sain kyllä heti kuulla, että eihän sitä lunta nyt sielläkään niin paljoa ole. Päivän aikana oli saanut ihailla muiden laittamia hyvin talvisia kuvia, jossa mennään rämpien lumessa. Sitä taisi itse sokaistua ja unelmoida mielessään kunnon hangessa ratsastamisesta - ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Aika nopeasti tämä unelma osui karikkoon, kun marssin Essin kanssa pellolle. Olihan siellä ehkä muutama hippunen lunta, mutta hangesta ei ollut tietoakaan. Nauratti, miten olinkaan muistanut niin väärin ja kuvitellut jo treeninkin todella pitkälle. Onneksi pohja vaikutti kuitenkin ihan hyvältä ja olihan Essillä nyt hokitkin alla, joten treenit eivät jääneet pois.

Meidän treenit on edelleen olleet aika minimissä näiden säiden takia ja koska aiemmin hevosilla ei ollut molemmilla hokkeja. Barbilla en ole kentällä halunnut paljon mennä, koska pohja on vielä sen verran epätasainen. Jos lunta olisi enemmän ja se olisi tallaantunut pohjaksi olisi tilanne toinen. Pellolle en ole viitsinyt sen kanssa mennä itsenäisesti. koska se saattaisi siellä olla vähän turhankin innoissaan. Kevyempää on siis ollut ja Essi sekä Primm ovat ainakin pitäneet sen verran kivaa tarhassa kompensoidakseen tilannetta.


Päästessään tänään pellolle oli Essi innoissaan, mutta malttoi silti yllättävänkin hyvin. Laittaessani Essiä valmiiksi tallissa sain ilokseni huomata kiiman alkaneen. Pellolla muistuttikin Essi välillä enemmän arabin ja lämpöisen yhdistelmää, kuin hannoveria. Yritettiin vältellä kovimpia kohtia ja tehtiin erilaisia kiemuroita ympäri peltoa. Tilaahan olisi riittänyt tehdä vaikka mitä, mutta päätin tehdä kevyemmän treenin, koska hetkeen ei olla kovin rankasti menty. Vaatetta oli itselläni kerrankin riittävästi, kun ratsastushousujen alla oli yhdet housut, päällä oli neule, huppari, kaulahuivi ja paksu toppatakki. Lisäksi karvaratsastuskengät, jotka on talven pelastus - myös ihanan lämpöiset roeckelin hanskat toivat tarvittavaa lämpöä.

Tein paljon siirtymisiä treenin aikana ja vaikkakin Essi oli paljon jännittyneempi ja innoissaan pellolla, kuin kentällä niin keskittyminen oli hyvä. Treeni oli enemmän ravi ja käynti painotteinen, koska laukassa Essi tuttuun tapaan hieman nosti kierroksia. Meninkin laukassa aluksi vain isolla ympyrällä pellon reunalla ja vaihdoin suuntaa. Lopussa annoin  sen kerran hieman irrotella, mutta sen jälkeen palasin taas ympyrälle. Moneen kertaan olisi Essi ollut valmiina ja kyseli kovasti, saisiko nyt hieman nostaa vaihdetta isommalle. Tällä kertaa pysyttäydyttiin kuitenkin pienemmissä - katsotaan, jos seuraavalla kerralla voisi vähän enemmän intoilla.


Treenin jälkeen pääsi Essi takaisin Primin luokse, jossa se heti menikin pyörimään maahan. Barbin kanssa mentiin ottamaan muutama kuva ja kävelytin sitä pellolla. Lexkin pääsi aluksi kuviin mukaan, josta Barbi taisi olla hieman Lexiä onnellisempi. Huomasin vasta näitä kuvia katsoessani, että Lex pitää muutamassa kohdassa tassua B:n turvalla, "älä tule mun naamalle puhaltelemaan". B käyttäytyi niin kiltisti, eikä muuta tehnyt, kuin vähän nuuhkinut. Toinen asia mitä huomasin oli, että B näyttää oikeasti paljon suuremmalta nykyään. Jo aiemmissa ratsastuskuvissa on siitä puhuttu ja jälleen se pisti silmään. Onko mahdollista, että se on saanut jonkin myöhäisen kasvupyrähdyksen? Pitää kyllä joku päivä se mitata uusiksi.


 *tassu turvalle*

Barbista tuli aika paljon kuvia, joita en kaikkia viitsinytkään tähän laittaa. Seuraavassa postauksessa tulee siis olemaan lisää materiaalia tältä päivältä. :) Hyvää viikkoa!