maanantai 23. toukokuuta 2016

Yrityksenä perhepotretti


Koiran ja hevosen saaminen samaan kuvaan, mikä ongelma siinä nyt olisi? Niin. Jos koira on jäänyt joskus nuorempana juostessaan saman hevosen kavion alle niin ei kaikki tähdet ehkä ole kohdallaan kuvaa ajatellen. Lex on koko ikänsä ollut tallilla mukana ja ilman sitä ei aamu- tai iltatalliin lähdetä. Tallilla ollessaan pitää se "vahtia" ja on leikkimässä kissojen kanssa. Kissat ja Lex ovat erottomaton tiimi mikä tuottaa monelle ihmetystä. Toisaalta tuo karvainen otus tuntuu luulevan olevansa itsekkin joskus kissa, joten ihmekkös tuo.

Tosiaan useita vuosia sitten juoksi Lex Essin alle, koska ei osannut vielä varoa hevosia. Säikähdyksellä siinä selvittiin ja mitään ei tullut, muuta kuin suuri määrä kunnioitusta hevosia kohtaan. Tuon tapahtuman jälkeen ei ole ollut ongelmana, että Lex olisi liian lähellä hevosia. Kuitenkin lahjonnan avulla suostui Lex saapumaan samoihin kuviin Essin kanssa - tässä suhteessa lahjonta oli täysin sallittua. ;) Lex oli innokkaana näyttämässä temppujaan, kun Essi puolestaan olisi halunnut keskittyä syömään heinää. Yllättävää. Samaan kuvaan ei ihan saanut Barbia ja Primiä mukaan. Voin vain kuvitella, kuinka helppoa se olisi ollut. :D

Yksi kolmesta on jo poseeraamassa. Kaksi on hieman jäljessä.
 "Voiko tän syödä?"
 "Mä pidän sua silmällä.."
 Essin kiinnostus valahti ojaan.
 Vinkkinä: Älä osta mustaa koiraa.

Vielä, kun tässä jokin päivä pääsisi Barbinkin kanssa ottamaan kunnolla kuvia niin olen tyytyväinen. :) Miedän kuvaussessio oli aika nopea, mutta kyllä sieltä kivojakin otoksia tuli saatua! Toivotaan, että tälläiset ilmat jatkuu vielä kesäkuun alussakin, kun palaan Alavudelle. Sitten pitäisi riittää aikaa kuvatakkin enemmän sekä kirjoittaa. Tämä päivä kului kierrellessä luokkalaisten kanssa niin Vanhaa Raumaa, kuin Poriakin. Ilma oli täydellinen ja aurinko paistoi kunnon voimalla - näkyi muuten todella hyvin olkapäistä näin myöhemmin.. Paikka oli niin kaunis ja itse nautin todella paljon siellä kiertelystä. Tuntui, että olisi ollut jossain ulkomailla! Vietettiin aikaa myös rannalla ja harmitti ihan, että uikkarit oli jääneet pois kyydistä. Pitäisi kyllä pian saada tuo talviturkki pois.

Toivottavasti teidänkin viikkonne on alkanut hyvin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti