perjantai 11. maaliskuuta 2016

Viikon teema: ETENE

Hierontaa, asiakkaita, treenejä ja paljon hommia 
- niistä koostui meidän viikko!


Heippa ja oikein hyvää perjantaita!

Kuten otsikosta jo näkeekin on meidän reilun viikon teemana ollut eteneminen. Alusta asti on ollut hyvin selvää, että Barbia on helppo saada vaikka paikalleen ravaamaan tai laukkaamaan. Välillä onkin tuntunut siltä, että Barbi ei itse liiku eteenpäin niin rohkeasti ja isosti, kuin se voisi. Toki sillä riittää askelta, mutta se ei käytä kaikkea kapasiteettiaan. Lisäksi omana pahana tapanani on ollut ottaa se varsinkin esteillä turhankin pieneen laukkaan ja tätä ollaan paljon korjailtukin. Se ajatus, että korjaa aina eteenpäin, eikä taaksepäin - oli kyse sitten tasajalkaa pysähtymisestä tai esteiden hyppäämisestä. Silti meno ei saisi muuttua puskemiseksi, joka taas on näitä huonoja korjauksia. Kultainen keskitie - siihen tähdätään, mutta välillä tulee ohimenoja. 

Viikon alussa juoksuttaessani Barbin annoin sen edetä, pyysin sitä etenemään. Aluksi se meinasi jäädä liikkumaan siinä normaalissa tahdissa ja ihmetteli, kun en lopettanutkaan eteenpäin pyytämistä. Hetki siinä meni, että se alkoi ylläpitämään itse isompaa ravia ja laukkaa. Koulutreenejä tehdessä olen keskittynyt samaan, vaatinut enemmän eteenpäin ja jättänyt kokoamiset hetkeksi pois. Siirtymisiä on tullut tehtyä tiheästi ja jumppailuakin paljon mukana. Tänään sain itse huomata eron B:n liikkumisessa - se todella liikkui reippaasti itse eteenpäin jo alusta alkaen! Sain ratsastaa enemmän jalalla ja peilistä aina välillä tarkkailla pohkeen kohtaa, jotta se oikeasti pysyi edessä. Väistöissä se meinasi ajoittain jäädä hitaaksi pohkeelle ja oikeassa kierroksessa ulkolapa oli varsinkin kulmissa vahdittavana. Lopussa Barbi liikkui todella hyvin omalla moottorilla ja oli itsevarman oloinen. Treenien jälkeen käytiin vähän lumessa pyörähtämässä, jonka jälkeen tein B:lle lyhyen hieronnan. Sää oli tänään niin hyvä, että olisi tehnyt mieli viettää koko päivä ulkona. Vedin myös ensimmäiset treenit asiakkaalle ja niistä jäi itsellekkin todella hyvä olo! Asiakkaat ovat muutenkin olleet todella mukavia ja hyvillä fiiliksillä on tullut työskenneltyä.

Barbi saanut uuden (poika)ystävän. Ruoka tosin taisi voittaa tämän romanssin.

Olen tämän viikon aikana myös miettinyt paljon tulevaa ja mitä haluan tämän vuoden aikana tehdä. Paljon kysymyksiä on ollut ilmassa koskien tulevia opiskeluita, ulkomaille lähtemistä, kilpailuja, koulutöitä ja ties mitä muita asioita. Joihinkin niistä olen alkanut saamaan vastauksia, joskin kaikki ei ole vielä 100% varmaa. Tällä hetkellä minulla on sellainen olo, että en aio hakea opiskelemaan tänä vuonna. Kouluhan minulla loppuu toukokuun lopussa, mutta näyttö kestää kesäkuun kolmanteen päivään asti Tampereella. Siinä sitten on "lomaa" ja viimeinen näyttö on syksyllä. Hevoshieronnasta on myös lomaa tuona aikana ja se päättyy kokonaan marraskuussa. Onkin ollut mietinnässä lähteekö kesällä heti ulkomaille vai milloin. Totesin, että se ei olisi ehkä järkevintä, koska paljon opiskeltavaa ja työtä riittää viimeiseenkin näyttöön. Ulkomailla se saattaisi olla haastavaa tehdä ja lisäksi ei se ilmaista ole. Uskon siis, että tämä kesä saattaa mennä ihan Suomessa, ellen sitten mene vain tutustumaan valmiiksi johonkin paikkaan esimerkiksi 1-2 viikoksi. Lähtisin siis vasta hevoshierontakurssin päätyttyä pois. Olen myös miettinyt Tanskassa käymistä, jotta näkisin siellä asuvia kavereita.

Näin voisin kesällä olla Suomessa töissä, kuten tallilla pitämässä leiritunteja ja tehden muitakin hommia. Kilpailujen kannalta tämä päätös olisi myös hyvä - ulkomaille lähteminen toisi luultavasti taas pienen kisatauon. Isoja on päätökset ja kaikki voi vielä muuttua.



Huomenna on päivällä lähtö Niinisaloon kauan odottettuihin valmennuksiin! Huomenna mennään siis rataesteitä ja sunnuntaina maastoesteitä. Huomisen treeneissä mennään valitsema rata (meillä 110cm) ja sen jälkeen uusitaan tarvittavat kohdat. Ennen lähtöä on vielä operaatio varusteiden puhdistaminen ja muutakin hommaa riittää. Videomateriaalia pitäisi ainakin viikonlopulta saada ja varmasti tulen tänne sieltä kirjoittelemaan. Innolla odotan palautetta ja mitä vinkkejä saadaan mukaan.:)
Hyvää viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti