sunnuntai 20. joulukuuta 2015

"Sä oot oikeesti onnekas"

"Sä saat ratsastaa, sulla on oma hevonen - tai siis hevosia. Sun täytyy olla onnellinen - sä oot oikeesti onnekas."

Helposti alkaa miettimään mitä kaikkea ei omista ja mitä kaikkea tulisi saada - unohtaen samalla olla kiitollinen niistä, jotka jo omistaa. Pitäisi saada uusi laukku, joka on vähintään kuukauden tulojen hintainen ja joka lopulta jää vain roikkumaan naulaan, koska sitä ei raaski käyttää. Hevoselle olisi saatava uusi satula, koska nykyinen ei ole tarpeeksi hyvä. Kypärä tulisi myös ehdottomasti vaihtaa, koska se on saanut kolhuja ja ei ole enää niin muodissa - eihän kisoihin nyt sovi mennä vanhalla kypärällä! Kaikkea uutta olisi saatava ja näin ollaan päädytty kunnon ostamisen kierteeseen.


On täysin normaalia, että haluaa tulla paremmaksi ja haluta asioita, joita ei vielä omista. Ilman tavoitteita ei pysty kehittymään ja pienetkin tavoitteet auttavat siinä. Jos haluaa ostaa uuden auton tai puhelimen on siihen yleensä kerättävä rahaa, eli tehtävä töitä enemmän. Omalla kohdallani käy usein niin, että muutun jopa aika pihiksi, kun on töistä kerännyt kauan rahaa ja sitten ne rahat tulisi käyttää siihen kauan haluamaansa asiaan. Tulee mietittyä, onko se esine/asia kaiken sen työn arvoinen? Uutuudenviehätys kestää sen tietyn ajan ja sitten alkaakin haluamaan jotain uutta ja ostettu asia muuttuu täysin arkiseksi.

Ollessani ala-asteella muistan haaveilleeni omasta hevosesta ja kuinka se tulisi luokseni, kun vain vähän viheltäisin. Eihän se nyt ihan niin sitten mennyt, vaikka ajatus olikin hyvä. Ensimmäinen oma hevonen oli suuri asia ja se muutti elämää radikaalisti. Enää ei voitu vain lähteä lomalle tai jäädä kaverille yöksi - hevonen oli hoidettava ja siitä oli kannettava vastuu. Vaikka kuinka olisi ollut huono päivä ja olisi tehnyt mieli jäädä kotiin katsomaan telvisiota niin ei se käynyt, tallille mars mars. Sitä ei osaa edes ajatella kuinka ison muutoksen hevonen tuo tullessaan, se kasvattaa paljon. Onnekseni muutkin perheenjäsenet olivat kiinnostuneet hevosista, joten vastuu ei jäänyt vain minulle. Murkkuiässä, aikana jolloin tunteet vaihteli sekunnissa ja oltiin ah niin aikuisia, ei tallille meneminen aina olisi ollut kaikilla ensimmäisenä mielessä. Oma hevonen kuitenkin sitoi menemään tallille ja kyllä siellä tallilla aikaa vietettiinkin.


Pian ajatus toisesta hevosesta valtasi mielen - kuinka hienoa olisi päästä esimerkiksi kilpailemaan kahdella omalla hevosella samaan aikaan? Näin mielessäni itseni valmennuksissa menemässä kahdella hevosella, ensin toisella ja toisella sitten heti perään. Ei siinä haaveiden keskellä kerennyt kunnolla miettimään, kuinka paljon enemmän töitäkin se toisi mukanaan. Kovan työn jälkeen tuli tämä haave toteen. Ensimmäisenä talliin saapui siskoni oma hevonen, joka nopeasti otti paikkansa Essin sydämestä. Myöhemmin saapui kultainen hevonen Hollannista, joka olikin ensimmäinen täysin oma hevoseni.


Kun kuulee pienten tyttöjen haaveilemisia tallissa omasta hevosesta voi palata ajassa taaksepäin ja muistella omalta kohdaltaan sitä aikaa. Ei silloin osata ajatella niitä negatiivisia puolia, joita jokaisessa asiassa on. Kolikolla on kaksi puolta ja se pätee kaikkeen. Oma hevonen tuo mukanaan paljon vastuuta, sinä olet vastuussa yhdestä elämästä ja se on kuin oma lapsesi - toki halutessaan ei omaa lastaan voi laittaa myyntiin. Sinä vastaat sen elämästä, teet päätöksen sen puolesta ja määrittelet mitä se syö, kuinka paljon, mitä varusteita se tarvitse - lista voisi jatkua niin pitkään, että kukaan ei jaksaisi enää sitä lukea. Lyhyesti, vastuuta riittää ja samoin rahan menoa. Siksi olisikin hyvä, että jokainen ennen hevosen ostamista ottaisi jonkun hevosen ylläpitoon tai vuokralle. Ennen sitä voisi olla hoitohevonen, josta huolehtia. Lisättäisiin "panoksia" aste asteelta.


Elämässä on valtavasti valintoja ja joskus niitä miettiessä syvemmin alkaa ihan ahdistamaan. Jokainen päivä voi olla se päivä, kun kaikki muuttuu. Yksi ylimääräinen askel esteradalla voi olla kohtalokas, väärä sana voi tuhota ystävyyden ja itsensä ylittäminen voi antaa sinulle lottovoiton. Tiesitkö, että ihminen tekee jopa 60 000 päätöstä päivässä? Aamulla teet päätöksen nousta ylös tai vaihtoehtoisesti alkaa torkuttamaan ja nukkua pidempään. Jokainen päätös vaikuttaa jotenkin, jotkut isommin kuin toiset. En ole oikein koskaan ymmärtänyt niitä ihmisiä, jotka elävät vain viikonlopulle. Viikonloppu kestää vain muutaman päivän ja muiden päivien tuhlaaminen sitä odottaessa on mielestäni typerää. Olen alkanut opetella löytämään jokaisesta päivästä jotain, johon olen tyytyväinen ja niitä pieniä iloja päivän aikana. Miksi ajatella negatiivisesti ja märehtiä murheissa, kun voi nauttia ja pitää hauskaa? Joinain päivinä se on hankalampaa ja on ok olla, joskus väsynyt ja surullinen - kunhan ei jää siihen tunteeseen kiinni.

Koen olevani todella onnekkaassa tilanteessa ja yritän muistuttaa tästä itseäni. On asioita, joiden toivoisin olevan toisin ja missä toivoisin olevani parempi, mutta tiedän, että pystyn muuttamaan niitä, kunhan vain teen töitä niiden eteen. Pääsin haluamaani kouluun ja pääsen pian opiskelemaan myös hevoshierontaa, joka on jo kauan kiinnostanut minua. Ilman omaa äitiäni en olisi tässä kirjoittamassa tätäkään postausta tai omistaisi näitä kahta ihanaa hevosta ja en usko, että voin koskaan kiittää tarpeeksi. Ystävät, jotka ovat olleet tsemppaamassa niinä synkkinäkin päivinä ovat kultaakin arvokkaampia. Valmentajat, sukulaiset ja muut tukijoukot..jokainen, joka on osana meidän elämää - kiitos.


Se on onnellinen, joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on.
— Demokritos

4 kommenttia:

  1. Hyvä postaus! Olen lukiossa ja meillä on parhaillaan menossa äikässä analysoimista, joten en voi vastustaa kiusausta... Tekstissäsi oli hyvä kokonaisuus. Teit siitä kiinnostavan sitaateilla, jotka toimivat erinomaisesti aloituksena ja lopetuksena. Lisäksi kirjoituksesi antoi lukijalle muutakin kuin lukukokemuksen: "Tiesitkö, että ihminen tekee 60 000 päätöstä vuorokaudessa?".

    Pari vuotta sitten elin vain viikonloppuisin. Minulla oli aina silloin ratsastustunti ja vuokrahevosella ratsastus. Nykyään, kun minulla on oma hevonen, niin pystyn nauttimaan joka päivä. Se on opettanut minua elämään tässä päivässä, sillä enää ei tarvitse odottaa viikonloppua, jotta pääsee hevostelemaan. Olen onnellinen nyt, mutta täytyy myöntää, että nälkä kasvaa syödessä ja joskus sitä haaveilee toisesta kaviokkaasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi muistan hyvin kyseisen kurssin! Kiitos valtavasti palautteestasi ja pienestä analyysistä. :)

      Hevoset ovat kyllä loistava keino oppia elämään hetkessä - mikään päivä ei ole samanlainen niiden kanssa touhutessa. Varo vaan, "ei kahta ilman kolmatta" tai omassa tapauksessasi, "ei yhtä ilman toista". ;) Ne vaan tuppaavat lisääntymään ja sille ei meinaa mitään mahtaa.

      Poista
  2. Wautsi miten hienosti kirjotettu teksti, kokosit ylös justiin samat ajatukset joita itekkin tuos pohdiskelin. Kyllähän se oma hevonen tuo vastuuta, paljon. Tuntuu välillä jopa tyhmältä kun kaverit pyytää jonnekin ja kieltäydyn olemasta myöhään, kun
    aamutalliin pitää(saa) herätä seitsemältä. Silti mikään ei voita sitä tunnetta kun aamulla avaa tallin oven ja kuulee hevosten hörähdykset. Se on asia, jota odottaa uudelleen ja uudelleen. Kiitos hevosten, niistä pienistäkin asioista osaa nykyään iloita ihan erilailla ku ennen! Tää teksti herätti kyllä paljo ajatuksia ja tykkäsin muutenkin :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti ei-hevosihmisten on vaikea ymmärtää sitä jatkuvaa tallilla olemista ja miksi sinne on aamullakin lähdettävä. Hyvin monta kertaa olen saanut tästä samasta asiasta kuulla ja hetki siinä saattaa aina mennä, kun kertoo niitä lukuisia syitä. :D Itse tälläisenä aamuihmisenä olen aina tykännyt aamutalliin lähtemisestä ja ohessa niiden pienten hörähdysten kuulemisesta.

      Kiitos paljon ihanasta palautteesta! :)

      Poista