sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Essin muuttopäivä!

Isoja asioita ja suuria muutoksia on nyt luvassa.

Heippa ja ihanaa sunnuntaita!

Otsikkoa lukiessa syntyy varmasti monella mieleen kysymys olenko myynyt Essin ja onko meidän yhteinen taival päättymässä. Voin heti sanoa, että ei, en ole myynyt Essiä ja meidän seikkailut ei ole seikkailtu. Kaikki lähti oikeastaan perjantaina, kun mainitsin Tommille meidän jutellessa, että olen etsimässä Essille ylläpitäjää ja Tommi kysyi sitten voisiko Essi olla S:lle hyvä. Etsinnässä heillä on ollut hevonen, jolla pääsisi treenaamaan ja sitten kilpailemaankin. Tästähän olin todella innoissani, koska mikä olisi oikeasti parempi paikka nyt? Pystyisin näkemään Essiä päivittäin, antamaan neuvoja ja itsekkin väliin ratsastamaan sillä. Ei tulisi sitä kauheaa eroamista, jossa en näkisi Essiä juuri koskaan ja ei tietäisi mitä sille kuuluu. Voitte vain kuvitella, kuinka hankalaa muutenkin on "erota"rakkaasta ystävästä, jonka kanssa on kulkenut jo monen monta vuotta samaa reittiä.

Siinä sitten keskusteltiin ja sovittiin, että Essi tulee sinne kokeiltavaksi ja jos yhteinen sävel löytyy, niin homma olisi selvä.


Paljon ajatuksia pyörii mielessä ja on ollut paljon tehtävääkin. Mitä kaikkea pakataan mukaan? Mitkä loimet, mitkä suojat, harjat...ja lista jatkuu. Jos Essi tietäisi mitä luvassa on niin uskon silti, että minä jännittäisin enemmän. Tilanne on minulle täysin uusi ja tuntematon - samoin Essille. En oikein tiedä tarkalleen edes mitä minun kuuluisi tehdä saati ajatella. Olen silti onnellinen, jos kemiat S:n ja Essin välillä natsaa, koska silloin Essi pääsee kunnon treeniin ja radoillekkin. Olen potenut huonoa omatuntoa, koska en ole pystynyt valmentautumaan ja kilpailemaan Essillä nyt samalla tavalla, kuin haluaisin. Opiskelijalle yhdenkin hevosen ylläpitäminen maneesitallilla on  haaste ja kaksi olisikin jo mahdotonta. Jos sitä rahaa kasvaisi puissa niin ehdottomasti ottaisin Essin itselleni tuonne. Kahden paikkakunnan välillä reissaaminen vie aikaa ja koulu vie siitä myös oman osansa. Ei ole helppoa ei.


Essi on onneksi niin kiltti ja ihana hevonen. Tuo kuumakalle rakastaa esteitä ja niitä sen pitäisi päästä menemäänkin. Ei olla erikseen sovittu kuinka kauan kokeilu kestää, mutta eipä tuolla ole niin suurta merkitystä. Pääsen näkemään Essiä päivittäin ja olemaan apuna, se on minulle tärkeää. Essi pääsee Barbia vastapäätä olevaan karsinaan, joten tuttujakin sillä on heti lähellä. Se on varmasti hämillään ja miettii, minne ihmeeseen se nyt on joutunut, mutta uskon sen nopeasti sopeutuvan. Rytmi tallilla on melkein sama, kuin täälläkin, vaikka hevosia "muutama" onkin enemmän. :D

Primm on sitten asia erikseen - miten se reagoi parhaan ystävänsä lähtemiseen? Varmasti se alkuun  on etsimässä Essiä ja huutamassa sen perään, mutta on Essi ennenkin ollut muualla asumassa. Seurana sillä on Töysässä 3 hevosta, joten ei se yksin ole jäämässä.


Lähdetään varmaan ennen 6 kohti Kauhajokea, jotta kerkeän liikuttmaan Barbinkin. Aamulla juoksutin kunnolla Essin, jonka jälkeen se pääsi leikkimään kuningatarta tarhaansa. Vielä olisi pakattavaa ja tehtävää jäljellä.. Itse tulen vielä Alavudelle illalla ja lähden vasta huomenna Kjoelle. Nyt en varmaan tulekkaan takaisin seuraavana viikonloppuna, kun Essikin asuu tuolla.
On se kaunis♥

Ystävä on se,
joka tietää sinusta kaiken ja rakastaa sinua silti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti