keskiviikko 12. elokuuta 2015

Suuria muutoksentuulia


Hei!
Kuten mainitsin yhdessä aiemmassa postauksessa, muutoksia on luvassa meidän elämässämme - paljon. Tanskassa ollessani alkoi kauhea järjestäminen tulevaa kohti. Sain varmistuksen, että aloitan opiskelemaan uudella paikkakunnalla, uudessa koulussa ja luvassa olisi täten omaan kämppään muuttaminen. Tämä taas tarkoittaisi sitä, että myöskin Barbi tulisi vaihtamaan tallia. Onneksi omistan parhaimman äidin, joka oli isona apuna etsiessä uutta asuntoa ja paikkaa Barbille. Tanskasta käsin järjestäminen ei olisi ollut niinkään helppoa ja aikaa tuskin oli koneella olemiseenkaan. Kaksi asuntoa karsiutui eroon muista ja koska itse en niitä voinut lähteä katsomaan, kävi oma perheeni katsastamassa paikat. Kiitos whatsappin sain kuvia asunnoista ja näin pystyin olemaan myös itse tavallaan mukana näkemässä paikkaa. Oli varsin erikoista minulle varata oma ensimmäinen asunto sitä itse kunnolla näkemättä, "Nyt sulla sitten on asunto!"

Opiskelupaikkani sijaitsee Kauhajoella ja tallipaikan löytäminen oli suhteellisen helppoa. Jälleen vanhempani olivat isona apuna ja Barbille saatiin yhdessä järjestettyä paikka. Barbi tulee muuttamaan Tommin tallille heti samaan aikaan, kun itsekkin muutan omaan asuntooni eli sunnuntaina. Olen kyseisellä tallilla aiemminkin käynyt mm. kisoissa, joten paikka ei ole täysin tuntematon minulle. Eilen kävin ensimmäistä kertaa asunnollani ja kirjoitin vuokrasopimuksen. Vietiin jo joitain tavaroita sinne samalla, mutta kuskattavaa vielä riittää.

Hienosti lentäneet sangot

Barbin kanssa olen alkanut vähitellen treenailemaan kentällä. Matkasta se on palautunut jo hyvin ja energiaa on ollut jälleen laukkailla laitumella ja syödä minkä kerkeää. Eilen tein käyntitreenin - paljon väistöjä, avoja, sulkuja ja jumppailua. Tänään aamutallin yhteydessä jumppailin sen kanssa jälleen kentällä. Menin väliin myös kentällä olevia puomeja ja tein ympyrätehtäviä. Se vaikutti täysin normaalilta, joten Tanskassa yhtäkkinen outous saattoi johtua juuri siitä, että se oli astunut huonosti. Vielä se on aavistuksen kankea, mutta uskon sen nopeasti siitä vertyvän. Huomenna ajattelin ottaa jo vähän laukkaa ja jatkaa kevyesti puomitreenejä.

Essi on ollut energinen ja pitkillä maastolenkeillä se haluaisi päästellä vain kaikki ylämäet täysiä. Onneksi ei olla törmätty mihinkään isoon otukseen tuolla metsässä pyöriessä - sudet ja karhut on tuntuneet villiintyvän täysin sinä aikana, kun olen ollut poissa. Tanskassa ollessani kuulin monelta kaveriltani tallien lähellä pyörivistä karhuista ja sitten luin myös susien hyökänneen sen yhden ponin kimppuun. Kerroin näistä tapauksista myös siellä ja ihmiset olivat aivan häkeltyneitä. Tanskassa, kun ei pahemmin noita otuksia pyöri. :D

Meidän yhtä lempiväreistä on varmaan vaikea arvata

Hyvää keskiviikkoa!

3 kommenttia:

  1. Mites Essi kun muutat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essi etsii ylläpitäjää ja alan sitä kohta etsimään. Kiire ei onneksi kuitenkaan ole, joten etsitään rauhassa sopivaa. Ennen sopivan löytymistä mm. Siskoni liikuttaa sitä. :)

      Poista
  2. Onneksi olkoon, sinut on haastettu! Haasteen löydät täältä: http://baypearl.blogspot.fi/2015/08/63-liebster-blogihaastetta-pamahti.html

    VastaaPoista