torstai 8. lokakuuta 2015

Olen ollut p e l k u r i


Pelkuri. Sana, jonka kuullessa tekee heti mennä puollustuslinjalle, "Enhän ole, en varmasti ole. En.". Pelko saa meidät epäröimään itseämme ja lamaannuttaa. Ei uskalleta kokeilla uusia asioita - miksi mennä omien rajojensa yli, kun omalla mukavuusalueella on niin paljon helpompaa? Mennään tuttuun ja turvalliseen kauppaan, junnataan samoja luokkia kisoissa, ei kokeilla uusia asioita. Annetaan pelolle valta olla meitä voimakkaampia, annetaan sen nujertaa ja murskata unelmat.

Olen ollut pelkuri. En ole uskaltanut tehdä monia asioita, koska olen pelännyt. Olen tiennyt mitä haluan tehdä ja minne mennä, mutta pelko on lamaannuttanut minut ja laittanut pysymään paikallaan. Tämä on saanut minut vihaiseksi, turhautumaan ja ahdistumaan. Pelkoa ei ole helppoa myöntää, koska sehän tarkoittaa, että on heikko. "Heikkouksia ei saa näyttää", näin olen kuullut monesti sanottavan ja tämä on luonut ristiriidan sisälleni. Olen halunnut kertoa, että en uskalla tehdä jotain, mutta sitten olen alkanut miettimään, kuinka heikon näköisen se minusta tekisi.

Kaiken sisällä pitäminen käy pidemmällä aikavälillä raskaaksi - ei sitä turhaan kehoiteta asioista puhumaan. Tämän huomasin itse edellisenä syksynä, joka oli itselleni raskaampaa aikaa. Paljon asioita pyöri mielessä, kuten minne kouluun hakisin, kuinka muutto omasta kodista onnistuisi ja B:n muuttaminen mukanani. Olin usein päivällä väsynyt ja joskus valmennukset meni hammasta purren. Välillä ei olisi tehnyt mieli ollenkaan mennä kilpailuihin tai kaikkiin estevalmennuksiin, mutta menin silti ja hyvä niin. Aina tallille päästyä palasi hyvä olo, mutta joskus sinne lähteminen tuntui itsensä pakottamiselta, ei hyvältä. Hetken into treenaamista ja varsinkin kisaamista kohtaan olivat pienentyneet. Onneksi valmentajat ja ystävät olivat tsemppaamassa ja onnistumisien myötä alkoi intokin palaamaan. Uskon, että jokaisella tulee jossain vaiheessa sellainen hetki, jolloin alkaa kyseenalaistamaan omia tekemisiään - Haluanko todella tätä? 



Muutto ulkomaille oli  t o d e l l a  iso juttu minulle, olin kauan halunnut lähteä muualle, mutta en ole uskaltanut. Olen luonut jotain typeriä syitä mieleeni ja pohtinut kuinka pahasti asiat voisi mennä pieleen. "Eksyisin kuitenkin jo lentokentällä", "En osaisi paikallista kieltä," En kuitenkaan pärjäisi" ja "sitten, kun...." ajattelut siirsivät ja siirsivät lähtöäni. Katsoin sivusta, kun muut reissasivat ulkomaille ja mietin mielessäni, kuinka he oikein pystyivät siihen. Aloin miettimään syitäni mitkä estivät minua lähtemästä ja huomasin niiden olevan naurettavia tekosyitä. Rohkaistuttuani ja tehdessäni sen mitä halusin tuntuu pelko näin jälkeenpäin niin turhalta. Kerran se kirpaisi ja siitä se helpottui. En eksynyt, kommunikointi pelasi (elekieli, jos ei muuten), sain useita ystäviä, opin paljon uutta ja mikä tärkeintä - nautin. Olin paisutellut pelkoa mielessäni ja luonut lähtemisestä vain vaikeampaa.

Pelon kohtaaminen kauhistuttaa, mutta se kannattaa.
Tunnen olevani nyt vahvempi  ja olen ylpeä itsestäni. Uskalsin tehdä sen mitä olin kauan pelännyt, minä todella tein sen. Kirjoitin englanniksi hakemuksen, uskaltauduin varaamaan lentoliput ja junamatkan, lähdin matkaan. Uskon kohtaloon, uskon siihen, että kaikella mitä tapahtuu on syynsä. En tiedä missä tulen olemaan vuoden päästä. En edes tiedä missä tulen olemaan huomenna, koska jokainen päivä on ollut erilainen. Ikinä ei tiedä mitä päivä tuo tullessaan ja se saa minut nousemaan aamulla - haluan nähdä mitä päivällä on minulle annettavaa. 

"Voi olla että astut harhaan
Niinkin käydä voi,
jos vain unelmoit.
Sydän tuntee reitin parhaan
Jos siis unelmoit,
kuuntele kun voit.
Älä pelkää, vaan uskalla elää!
Et saa käpertyä sisinpään.
Luota itseesi,
Uskalla elää,
Et saa tyytyä vähempään "




"Always do what you are afraid to do. ~ Ralph Waldo Emerson"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti