keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Monta hevosta päivässä pitää mielen virkeänä

...vai miten se meni? Norjalaisen tytön saapumisen jälkeen olen pystynyt keskittymään enemmän ratsuttamaan hevosia ja treenaamaan. Monesti hevosia on ollut 6 liikutettavana, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Maanantaina sain uuden hevosen ratsastettavaksi ja olen sitä liikutellut päivittäin. Kyseessä on 7 vuotias tamma, joka on ollut 3kk ilman liikutusta, koska oli ollut ep. (syytä en tiedä). Tamma on tasokas ja hyvin herkkä suusta. Alkuun virtaa saattaa olla turhan paljon, mutta nopeasti se rentoutuu ja kulkee tasaisesti. 

Sunnuntaina tehtiin normaalisti aamutalli ja vietiin hepat ulos, jonka jälkeen suunnattiinkin seilaamaan merelle. Aluksi sää ei vaikuttanut lupaavalta, satoi hieman ja taivas oli pilvessä. Kuitenkin päästyämme kunnolla merelle alkoi sää kirkastua ja aurinko paistaa. Parkkeerattiin yhdelle saarelle, jossa pystyttiin menemään uimaankin. Vesi oli aavistuksen kylmää, mutta nopeasti siihen tottui. Uinnin jälkeen syötiin Tanskalainen lounas, eli leipää erilaisilla täytteillä. Lähdettiin sitten kiertelemään saarta ja käytiin siellä sijaitsevan vanhan majakankin luona. Ranta oli kaunis ja yllättävän puhtaan näköinen. Veneelle palatessa mentiin F:n kanssa kannelle loppuajaksi ottamaan aurinkoa - olo oli ihan kuin elokuvissa. Niin hyvä fiilis. Tallille palattaessa oli olo väsynyt, mutta rentoutunut. Hyvin sai unta ja jaksoi maanantaina nousta 6 töihin.

Barbin kanssa treeneissä ei ole ollut ongelmia ja se on ollut nyt jo paljon virkeämpi - ruokamäärän nostaminen taisi todella auttaa. Sain aikaiseksi suomentaa meidän kouluohjelmat, joita olen yrittänyt käydä nyt lävitse. Ne poikkeavat monessa kohtaan siitä mihin olen tottunut, mutta ehkä me selvitään. Barbi on alkanut olla väistöissä parempi ja kulmissa se todella liikkuu, eikä ollenkaan jää hitaaksi. Tämäkin kiitos omien käsieni, jotka eivät ole hidastamassa (varsinkaan se kirottu sisäkäsi..).


Olen monesti saanut tehtyä työni jo päivällä, jolloin aikaa saattaa jäädä enemmän itselle. Toki melkein joka päivä olen ottamassa hevosia sisälle ja illalla tekemässä normaalit hommat, mutta kyllä siinä kerkeää muutakin tekemään. Yhtenä päivänä suunnattiin Tinan kanssa hevostarvikeliikkeeseen, joka on täynnä KL:n tuotteita ja muita hienouksia. Sinne päästyä ei tiedä mihin katsoa ja tekee mieli vain lapata kaikki kärryyn. Eilen illalla päätettiin lähteä pyöräilemään 4km päässä sijaitsevaan kauppaan ja takaisin. Matka taittui nopeasti, ainut miinus oli suuri määrä pieniä ötökäitä, jotka oli jatkuvasti naamassa. Aurinko oli laskemassa, kun palattiin tallille ja saatiin otettua muutamia hienoja kuvia. Maisemia täällä riittää nautittavaksi :)


Midnight on mennyt huimalla vauhdilla eteenpäin ja Tinan palatessa takaisin aiotaan aloittaa laukkatyöskentely ratsastaja selässä. Tänään olen aamusta ratsastanut 2 hevosta, juoksuttanut Midnightin ja tehnyt muita hommia. Lämpötila tulee hipomaan +30 nyt lähipäivinä, joten ei tarvitse ainakaan palella. Tänään Barbi saa nauttia ansaitusta vapaastaan ja varmaan pesen sen myöhemmin päivällä. Jos aikaa tänään piisaa voisi lähteä kiertelemään vielä pyörällä paikkoja. :) Videoita on tullut otettua päivien aikana ja mietin niistä jonkinlaisen koosteen tekemistä. Miltä kuulostaisi?

Ihanaa keskiviikkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti