perjantai 20. maaliskuuta 2015

Miltä näytti mun perjantai?

Kello 5:00 herätys, mutta herään jo 4:42 ja alan pakkaamaan tavaroita kasaan. Nukuin aika katkonaisesti ja mietin vain kuinka ja missä järjestyksessä tekisin päivän asiat. Menin ajoissa nukkumaan, joten sain kyllä sen reilun 7 tuntia unta eikä väsymyksestä ollut tietoakaan. Laitan kahvin tulemaan ja ramppaan ympäri taloa etsien tiettyä hupparia... jonka saan huomata pakanneeni jo laukkuun.. Keitän nopeasti puuron, jonka nautin raejuuston ja marjojen kera.
Kello 5:13 saavun tallille ja alan jakamaan hevosille heiniä. Toiset vielä yrittävät jatkaa uniaan, kun jotkut hermostuneena odottavat heiniä omalle kohdalleen. Kaurat jaettuani täytän vedet ja laitan Pojun valmiiksi maastoa varten. Maastossa Poju on sopivan pirtsakka ja laukkaillaan muutama pätkä. Tallille mennessä oli vielä aika pimeää, mutta ennen maastoon lähtöä on tullut valoista. Reissun jälkeen loimitan ja vien hevosia ulos. Barbi menee heti pihalle päästyään tönimään vähän tarhassa olevaa palloaan.

Kello 8:02 
hepat on päässeet ulos ja lähden Pulmun kanssa maastoon. Kierretään sama reitti kuin Pojunkin kanssa ja Pulmu haluaisi vain laukata ylämäen. Linnut visertää ja on sopivan lämmin. Olen nyt pukenut vain yhden takin päälle - vain YHDEN ja silti on lämmin. Maaston jälkeen vien Pulmun ulos ja laitan sitten Sirkun valmiiksi. Kierretään nyt eri reittiä, jota en ole mennyt hetkeen. Mitä kauemmas mennään sitä jäisempi tie on, Sirkku onneksi on varma jaloistaan.


Kello 9:59
olen aloittanut putsaamaan karsinoita ja kuumakin alkaa tulemaan. Onneksi olin pakannut toisen takin mukaan, joka oli paljon päällä ollutta takkia ohuempi. Karsinoiden putsaus sujuu nopeasti, eikä mikään karsina ole nyt erityisen likainen tai vaikea putsattava.

Kello 11:10 jaan hevosille päiväheinät ulos, jonka jälkeen aloitan kuivittamaan karsinoita. Puru tuo kyllä niin paljon valoisuutta karsinoihin ja tuoksuukin hyvältä! Jaan kakkospäiväheinät valmiiksi sisälle, täytän vedet ja lakaisen lattiat. Putsaan lopuksi satulahuoneen ja kerkeän viimein pysähtymään hetkeksi. Juon pari kupillista kahvia ja syön mukaan pakkaamiani eväitä.


Kello 12:35 Lähden käymään kotona ja hevoset jäävät syömään tarhoihin. Kotona istun juomaan kupillisen kahvia ja teen tunnissa päivän treenini.

Kello 13:55 palaan tallille ja Barbi onkin odottamassa heti aidan vieressä. Hevoset tulevat nyt aijemmin sisälle, koska ulkona ei ole vielä vesiä ja ne ovat menneet normaalia aiemmin ulos.

Kello 15:05 kaikki hevoset on saatu sisälle, vedet laitettu kahteen kertaan ja käytävää lakaistu. Lähden 15:20 kotiin ja laitan uuniin vihanneksia paistumaan. Punajuuri on saanut olla nyt monena päivänä osana menuuta, koska se on vaan niin hyvää. :-D Siivoilen taloa ja käytän koiran ulkona. Kerkeän myös katsoa hetken youtubessa videoita ja vain olemaan.

Kello 18:05 aika palailla tallille, koska seitsemältä alkaa estevalmennus. Barbi on todella seurankipeä ja tökkii vähän turvallaan kerjäillen silityksiä. Valmennuksessa saa huomata pakkasen kiristyvän, sillä Barbilla virtaa riittää. Alkuun c-päädyssä välillä pelleilyä, mutta radat sujuu hyvin. Rytmi on sujuva ja hypyistä tulee onnistuneita. Valmennuksen jälkeen kylmään Barbin jalat ja Barbi saa iltaruokansa.


Kello 20:55 ajan kotiin ja nälkäisenä syön aiemmin tekemäni omenarahkan. Pian suuntaankin saunaan ja sen jälkeen luultavasti katson muutaman sarjan. Kuten saattoi huomata Essi sai nauttia vapaasta. Normaalisti menen sen liikuttamaan tosiaan silloin 6 jälkeen samalla, kun teen siellä aamutallin. Huomenna on luvassa vähän leppoisampi päivä ja mahdollisesti juoksutan Barbin pitkästä aikaa.

Ihanaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Kylläpä sä oot reipas! Tosi aikaisin liikkeellä :) Kiva postaus tällanen. Tuli muuten mieleen että mitkä satulat sulla on, koulu ja este? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten se yksi sanonta kuuluu: Aamusta päivä paras. :) Barbilla ja Essillä on molemmilla omat koulu- ja estesatulat.

      Poista
  2. Ootko sä ihan kunnossa? :/ sun elämäs kuulostaa kauheelta suorittamiselta! Ja tollasella liikuntamäärällä sais syödä tuplasti enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyrin kyllä syömään säännöllisesti, tuo perjantai nyt oli aika poikkeuksellisen kiireinen. Yleensä syön kyllä useammin ja ihan "normaaleja" määriä ruokaa. :) Ei tarvitse olla huolissaan!

      Poista
    2. Huomasin myös, että kova on vauhti! Vaan eihän siinä jos jaksaa ja tykkää! Itse varmaan pyörtyisin puolessa välissä päivää noin vähällä ruualla :O

      Poista
    3. Onneksi ei ole yleensä noin kiire ja kerkeää syömään useammin. Voin sanoa, että hyvin saa nukuttua aina tuollaisten päivien jälkeen. :D

      Poista