sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Hyvä päätös tälle kaudelle esteillä


Nyt on viimeiset estekisat tälle vuodelle taputeltu ja enää pitäisi olla yhdet koulukisat jäljellä. Molemmat hevoset tekivät hyvät puhtaat radat tallin järjestämissä seuraestekisoissa ja 2 ruusuketta päätyi kaappiin lisää.

Perjantaina
olin muutaman viikon jälkeen hyppäämässä Essin kanssa ja tunti sujui hyvin. Kuten pystyy jo arvaamaan oli Essillä normaaliakin enemmän intoa. Esteet pysyi alle metrisinä koko tunnin ajan ja pyrittiin keskittymään vain suoruuteen ja rytmiin. Sain työstää Essiä paljon esteiden välissä, koska sen päässä meinasi alkaa kiehumaan. Viimeisellä radalla Essi oli todella hyvän tuntuinen ja etäisyydet osui kohdilleen. Tunnin jälkeen kylmäsin huolellisesti Essin jalat ja laitettiin botit yöksi. Barbilla tein reilun tunnin koulutreenin ja menin sen kanssa muutaman kouluradan. Se oli mukavan letkeä, mutta meinasi välillä vastalaukannostoissa nousta liikaa ylöspäin.

Sunnuntaina lähdettiin kuskaamaan Essiä Ollin tallille, joskus puoli 3 maissa ja kisat alkoivat yhdeltä. Lähtöjä oli paljon, joten meillä ei ollut ollenkaan kiire. Ehdin olla auttamassa radalla ja tekemään Barbin ruuat ennen Essin selkään nousemista. Rata oli helppo ja siinä oli mahdollisuuksia kikkailla. Verkassa Essi tuntui jo hyvältä ja päätin tehdä hyvän sujuvan radan. Ensimmäisellä radalla tein yhden lyhyemmän tien, jolloin tulin okserille vinoon. Essi oli niin fiiliksissä, että se ei paljoa välittänyt mistä sen pyysi menemään. Se oli juuri sen oloinen, että se olisi hypännyt vaikka korkeus olisi ollut mikä. Tulos 0vp, 3 sija. Seuraavaksi menin 90cm, ehdin välissä antamaan Essin hetken vetää henkeä. Radalla päätin oikaista nyt eri kohdasta ja kääntyä heti okserin jälkeen ja suunnistaa koristeena olevan puskan vierestä. Essi ei kyseenalaistanut mitenkään nopeampaa käännöstä vaan antoi mennä. Tulos 0vp, 1 sija. Korkeukset olivat pienet, koska ei kuitenkaan olla juurikaan päästy hyppäämään.

Essin ratojen jälkeen vietiin se talliin ja kylmättiin jalat. Samalla laitoin Barbin valmiiksi ja piakkoin suuntasin sen kanssa ulos. Rata oli sama ja päätin sen kanssa mennä isommat tiet hakien hyvää rytmiä. Verkatessa se oli hyvin rentona ja tuntui, että se ei edes tajunnut, että nyt ollaan kisoissa. Verkkahypyt oli sujuvat ja missään ei ollut ongelmia. 90cm rata oli ok, ei mikään super hyvä, mutta ei huonokaan. Tulos 0vp. Esteitä nostettiin vähän ja tulin saman radan uudestaan. Korkeus n.95-100cm. Toiseksi viimeiselle okserille otin turhan pidätteen ja ennen viimeistä estettä olin itse hätäinen. Tulos 0vp. Olin hevosiin todella tyytyväinen, itseeni en nyt yhtä paljoa. Esteet oli pieniä, mutta ehkä nyt oli vain hyvä otta 'helpot' radat alle.

Videon lataamisessa youtubeen oli pieniä ongelmia ja sain sen pari kertaa ladata uudestaan. Meinasin jo luovuttaa sen suhteen, mutta postaus ilman videota tuntui huonolta idealta. Vastoinkäymisten kautta voittoon ja video on nyt nähtävillä! Mutterista kannattaa säätää laduksi HD.

Huomenna mennään Barbin kanssa kouluvalmennukseen ja Essin käyn liikuttamassa päivällä. 8 aikaan ajattelin suunnata liikuttamaan Ollin hevoset, jonka jälkeen kerkeäisin hoitamaan pari muuta asiaa. Psst..Tällä tietoa joulukalenteri on tulossa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti