maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kauhajoen alue-estekisat


Kaunis ilma, hyvät hevoset ja sijoittumiset. Näistä koostui meidän kisapäivä!

Lauantai aamulla ei ollut kovinkaan aikainen lähtö kisoihin ja ei tarvinnut kiirehtiä. Barbi oltiin edellisenä iltana viety yöksi Essin luokse, niin lähteminenkin oli helppoa. Perjantain estevalmennuksessa Barbi oli alkuun aika vänkyrä ja pienillä esteillä tuntui, että etäisyys ei vaan löytynyt. Mentiin kolmeen esteen linjaa, joka koostui 2 pystystä ja okserista. Okseri-pysty väliin tuli joko sujuva 3 tai maltillinen 4. Pysty-pysty väli oli todella odottava 3 tai suht. sujuva 2. Okseri-pysty väliä tultiin helposti, mutta toisella välillä ei aluksi meinattu ollenkaan mahtua sisään, tuli puolikkaita askelia ja lähelle. Lopussa isommilla esteillä oli paljon helpompaa ja etäisyydet tuli kuin automaattisesti. Lopuksi tultiin vain pysty-okseria, jolloin okseri oli 120cm ja pysty n.110. Barbi teki hienosti työnsä, kun en itsekkään ottanut niitä 'vielä yksi' pidätteitä.


Lauantaina lähdettiinkin Kauhajoelle alue-estekisoihin. Tehtiin aluksi aamutalli ja laitoin molemmat hevoset valmiiksi. Matkaan kului reilu tunti ja oltiin ajoissa perillä. 95cm:n rata oli ihan mukava ja siinä ei juurikaan ollut mitään erikoisia teitä tai esteitä. Menin ensimmäiseksi Essillä, joka alkuun tuntui verkassa vähän uneliaalta. Parin hypyn jälkeen Essi kuitenkin hoksasi olevansa kisoissa ja sen silmät alkoivat oikein säihkyä. Rata oli sujuva, uusinnassa toiseksi viimeiselle esteelle oli vähän huolimaton ja hipaisi puomin alas. Lisäksi itse ratsastin perusradalla huonosti muurille ja hypystä tuli hätäinen. Tulos 0/4vp, 12/32sija. En tiedä miksi video yhdessä vaiheessa pätkäsee.

Kaikki estekuvat:© Roosa Rintamäki (iso kiitos niistä!)


Radan jälkeen tuli kiire vaihtaa hevosia ja laittaa Barbi kuntoon. Kaksi hevosta, kaksi ihmistä, kuumuus ja kopissa hevosen laittaminen...ei niin kovin sujuvan kuuluista. No, äiti kävelytti Essiä, kun itse kiirehdin Barbin kanssa. Sitten nopeasti Essi koppiin ja Barbin kanssa verkkaan. Verkkaan mennessäni minua kuitenkin kuulutettiin jo seuraavana ratsukkona, josta pienellä paniikilla menin äkkiä tuomareiden luokse. Kysyin, olisiko mahdollista, jos menisin pari ratsukkoa myöhemmin. Tuomari onneksi armahti minut ja sain luvan verkata 2 ratsukon verran. Otin pari hyppyä pystylle ja okserille ja suuntasinkin sitten radalle. Barbi oli vähän pöllähtäneen oloinen ja mietti varmaan, mitä ihmettä täällä tapahtuu. Rata oli Barbin puolesta hyvä, rytmi oli vähän hakusessa ja tultiin muutamalle pohjaan. Tulos 0/0vp, 7/32 sija. Palkinnoksi saatiin ruusukkeen lisäksi 2 uistinta. :D Videolla näkyy vain uusinta, koska kuvaaja oli hoitamassa vielä Essiä radan alkaessa.

105cm rata oli AM5 arvostelulla, joten uusinta oli erikseen. Verkassa hyppäsin vain pari kertaa, koska en halunnut väsyttää Barbia. Radalla oli rytmi OK, yhdelle pystylle toin niin huonosti, että hävettää katsoakkin sitä videolta. Hypystä tuli hissihyppy, mutta Barbi teki tosiaan enemmän kuin paremmin työnsä. Tulos 0vp ja uusinnan odottelua. Uusinnassa oli pitkiä teitä, toki joistain kohdista pystyi vähän tekemään pienemmät tiet. Esteet nostettiin 110cm ja hyppäsin verkassa vain pystyn kerran. Radalla päätin, että nyt annan Barbin laukata paremmin. Kaikki esteet meni hyvin, lukuun ottamatta sitä samaista toiseksi viimeistä estettä, jolle itse törttöilin. Tie oli pitkä, ensin annoin Barbin sujua, kunnes parisen laukkaa ennen estettä 'Eikä, pakko ottaa vielä yksi pidäte' ja ajauduttiin tosi pohjaan. Barbi kiltisti kuitenkin hyppäsi ja korjasi virheeni. Ei tehty pieniä teitä tai yritetty pelata aikaa. Pyrin puhtaaseen rataan ja kyllähän sieltä 0vp tuli, 2 sija. Palkintojenjaossa Barbi seisoi niin nätisti paikallaan ja melkein nukkui.



Näyttelykoira.
Barbi oli jälleen kisapaikalla niin lungisti ja nautiskeli vain. Kopissa se joi ja söi, kun Essi tyytyi vain heiniin. Onni on, kun hevonen oikeasti juo kisoissakin, Essille se on usein ongelma. Päivän päätteeksi Essi pääsi yöksi laitumelle, Barbi meni kiltisti talliin nukkumaan.

Sunnuntaina tein molemmilla hevosilla palauttavan treenin ja kummatkin kulkivat rennosti. Tänään illalla mennään Barbin kanssa kouluvalmennukseen, jonka jälkeen muutetaan se Essin luokse. Sille on rakennettu nyt 'silta' ja se pääsee kulkemaan tarha-laidun väliä samalla tavalla kuin muutkin. Keskiviikkona mennään tallin seuraestekisoissa Barbin kanssa luultavasti 100 & 110cm. 

Loppuun vielä pätkä, jossa huomaa miten erilailla meidän hepat on kisoissa (kopissa)
7

"Se on onnellinen, joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on."- Demokritos

torstai 26. kesäkuuta 2014

Hyppelyitä kentällä


Hei! 
Näin aluksi haluaisin pyytää anteeksi viimeaikaisten postausten huonoa laatua. Itseäni se on häirinnyt, kun en ole kerkennyt/jaksanut panostaa kunnolla kaikkien postausten teksteihin ja sisältöön. Esimerkkinä edellinen postaus, jonka kohdalla mietinkin muutaman kerran viitsisinkö sitä edes julkaista. Välillä on niin paljon kerrottavaa ja ei saa tekstiä jäsenneltyä selkeäksi. Joskus ei taas ole kerennyt ottamaan kameraa mukaan tallille ja postaus ilman kuvia olisi tylsä. En halua(isi) muodostaa itselleni paineita tästä, vaan pitää tämän mukavana tapana pysyä selvillä mitä on tehnyt esimerkiksi kuluneen vuoden aikana (missä on kehittynyt ja missä on mennyt huonommin). Nyt haluaisin muuttaa blogin ulkoasua, mielessä on jo idea, mutta toteuttaminen onkin se hankalampi puoli. En kuitenkaan tullut nyt kirjoittamaan siitä kuinka pahoillani olen, vaan meidän eilisen hyvästä estetreenistä!


Päätin eilen hypätä ensimmäistä kertaa tänä vuonna kentällä ja laitettiin sinne muutama este. Pohja on ollut nyt hyvä ja olenkin ratsastanut siinä melkein joka päivä. Tein alkuun hyvän alkuverkan ja hyppäsin sitten muutaman kerran yksittäisenä pientä pystyä ja okseria. Aloin tulemaan pienillä esteillä pientä kaarevaa linjaa, pysty-pysty. Essi toimi hyvin vaikka kävikin aika kuumana. Tulin eri pituisia ratoja, lopuksi esteet n. 100cm. Millekkään Essi ei epäröinyt tulla vaan luotti siihen, että tuon sen esteelle oikein.

Hyvien loppuverkkojen jälkeen kävin kävelemässä peltojen luona. Kylmäsin hyvin Essin jalat ja laitoin botit yöksi. Täksi yöksi Primm ja Essi tulivatkin sisälle.


Ollaan tilattu meille uusia estekalusteita, jotka ovatkin hiljattain saapuneet. Kyseessä siis tolpat, joita on yhteensä 6 kappaletta. Ne ovat todella kevyet ja siksi pitäisikin miettiä kuinka niistä saisi raskaammat. Nyt kesän aikana olisi hyvä alkaa tekemään uusia puomejakin, koska nykyiset ovat kunnon hammastikkuja. Erilaisia portteja ja täytteitäkin olisi kiva saada. Pitää katsoa mitä saa aikaiseksi tehdä.

Kuinka niin Essi tykkää esteistä?
Tänään luvassa molemmilla hevosilla koulutreeniä ja perjantaina Barbilla estevalmennus. Lauantaina lähdetään sitten molempien hevosten kanssa alue-estekisoihin. :)

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Juhannus puuhia


Juhannus on ohitse ja se sujui hyvin hevosten keskellä. Perjantaina Essi ja Barbi saivat nauttia vapaasta, kun lähdin kaverini luokse mökkeilemään. Käytiin myös ratsastamassa kaverini kanssa lähellä olevilla montuilla. Menin ihanalla eläkeläisponilla ilman satulaa, jolla virtaa riitti. Kyseinen poni on ollut kunnon kisaputte aikoinaan ja olen tuntenut sen pienestä lähtien. Laukkailtiin ylämäkiä ja ihailtiin maisemia. Otin matkalla välillä pieniä videopätkiä, jotka laitoin sitten koosteeksi.


Reissun jälkeen mentiin hevosten kanssa järveen hetkeksi polskimaan. En ole aikoihin ollut uittamassa hevosia ja en muistanutkaan kuinka hauskaa se on. :) Tarkoituksena kyllä olisi päästä meidänkin hevosilla polskimaan ja katsomaan mitä ne tuumaavat. Mökillä nautittiin takan lämmöstä ja vietettiin mukava ilta. Lauantaina lähdin päivällä kotiin ja liikutin ensin Barbin. Barbilla oli alussa paljon virtaa, mutta lopussa alkoi meno tasaantumaan. Essillä menin kentällä koulutreenin ennen iltatallin tekemistä. Essillä oli selvästi huono päivä ja se päätti pari pukkiakin tehdä pyytäessäni sitä reippaammaksi laukassa. Lopussa alkoi Essikin vaikuttaa pirteämmältä ja väistöissä se oli hyvän tuntuinen.

Sunnuntaina kävin Barbilla jo päivällä. Menin tehokkaan koulutreenin, joka sisälsi mm. paljon väistöjä, pysähdystreenejä ja tempon vaihteluita. Tänään käytiin Essin kanssa seikkailemassa maastossa ja löydettiin jälleen uusi maastoreitti! Pitää kyllä alkaa paremmin tutkimaan noita teitä, koska niitä tuolla riittää. Matkalla nähtiin mm. 2 kauristakin.


Illalla oli kouluvalmennus Barbilla. Mentiin paljon lävistäjillä ja tunti oli rankka. Barbi oli hyvin ratsastettavissa koko tunnin ajan ja se liikkui jo valmiiksi kunnolla eteenpäin. Treenailtiin keskiraveja ja keskilaukkoja, Barbi vastasi nopeasti apuihin. Lopussa hevoset saivat laukata kunnolla eteenpäin ja huomasi kuinka Barbi nautti. Valmennuksen jälkeen oli jokainen hevonen aivan hikinen ja väsynyt, samoin ratsastajat. Essin tallilla on tehty vähän remppaa tarhojen luona. Nyt Barbin (tulevasta) tarhasta on pääsy laitumelle, kuten Essillä ja Primillä. Noin viikon päästä Barbi vaihtaakin tallia Essin luokse. :)

torstai 19. kesäkuuta 2014

Hyvällä fiiliksellä kisoissa


'Kisaputki' jatkuu ja vielä varsin hyvillä mielin!


Eilen oltiin Kurikan seuraestekisoissa, jotka järjestettiin illalla. Lähdettiin vain Barbin kanssa, koska ajateltiin sen tarvitsevan nyt enemmän treeniä. Matkaan lähdettiin vähän ennen kuutta ja oltiin kyllä ajoissa perillä. Barbi sai alkuun odotella kopissa ja itse opettelin radan. Molemmat radat olivat samanlaiset ja tiet esteille oli pitkät. Lähtöjä oli liki 100, joka oli kyllä paljon enemmän kuin varmasti kukaan osasi olettaa. Meitä saapui avustamaan ja katsomaan ihanat serkkuni, joista toinen toimikin kuvaajana. 

Otettiin Barbi pois kopista ja menin verkkaamaan. Kenttä oli aikas pehmeä ja en sitten uskaltanut radallakaan ruveta tekemään pienempiä teitä. 90cm verkassa Barbi oli hyvä ja ei yhtään jäänyt vain nousemaan edestä vaan liikkui hyvin eteen. Radalla jäin itse turhaan hissuttelemaan ja toin sen liian lähelle. Kuitenkin Barbi suoritti hyvin ja oli sopivassa vireessä. Tulos 0/0vp, 8 sija. Radan jälkeen tulin hetkeksi alas selästä ja annoin Barbin juoda. Olen kyllä niin tyytyväinen, että Barbi osaa juoda kisoissakin eikä jännitä. Radan video on vähän pätkivä, koska serkkuni otti välissä kuvia. Ei kuitenkaan anneta sen häiritä!



100cm verkkasin vain vähän, pari hyppyä ennen rataa. Barbi oli edelleen hyvän tuntuinen, se ei noussut liikaa ja rytmi oli edellistäkin luokkaa parempi. Annoin sen nyt laukata paremmin ja pyrin välttämään lähelle tuomista. Barbi teki työnsä hyvin, uusinnan vikalle tultiin vähän vinoon ja minä itse hipaisin okserin etutolppaa jalalla->etupuomi tippui. Barbi säikähti vähän puomista tullutta ääntä ja lähti nopeasti eteen. Menin siis itse tiputtamaan puomin...ei näin. Tulos 0/4vp, 17 sija. Olin kuitenkin todella tyytyväinen Barbiin ja nauratti vain koko virhe.



Otettiin varusteet pois ja mentiin ottamaan vähän kuvia. Aurinko paistoi ja jotkin kohdat helposti ylivalottui. Barbilla oli tyypillisesti hirveä nälkä ja kuvien jälkeen se pääsi koppiin syömään. Kiitos vielä täälläkin kisojen järjestäjille ja työntekijöille. Kisat olivat sujuvat ja kuulutukset kuuli hyvin. Serkkujen roolikin oli iso, ihanaa kun välillä on heppahoitajiakin. :) Kisat loppui n.10 aikaan ja oltiin tallilla 11 maissa.
Bannerikin on nyt vaihdettu, viimein. Mitä tykkäätte?

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Alavuden alue-estekisat

c)Anneli A.
Ihanaa, nyt ollaan päästy Barbinkin kanssa muualle kisoihin! 

Aamulla oli herätys ennen 7 ja laitoin viimeisetkin tavarat autoon. Barbi oltiin edellisenä iltana tuotu Essin tallille, jossa se tyytyväisenä vietti yönsä. Lähdettiin 9 maissa tallilta ajamaan kohti kisoja, matkaan kului ne ruhtinaalliset 15 minuuttia. Essi pääsi viettämään aikaansa laitumella, koska sen kanssa starttasin vasta myöhemmin.

Mentiin Barbin kanssa seuraluokka 80cm ja sitten 90cm alueluokkana. Nämä olivat sen tämän kauden ensimmäiset aluekisat. 80cm oli arvosteluna A.2.0 ja Barbi tuntui radalla ihan hyvältä. Verkassa se meinasi olla turhankin innoissaan ja etujalat vain nousi ja nousi. En ratsastanut aikaa vaan pyrin menemään hyvässä rytmissä. Joissain kohdissa meinasin ottaa sitä liikaa kiinni ja se ajautui lähelle. Esteet oli kuitenkin niin pieniä ja tulos 0vp, 7/49 sija.


90cm rataa ennen äiti lähti hakemaan Essiä tallilta ja itse katselin silloin Barbin kanssa muiden ratoja. Rata oli helppo ja vaikutti kivalta. Verkassa Barbi oli edellistä luokkaa paljon tasaisempi ja se oli vielä mukavampi ratsastaa. Arvosteluna oli ihanneaika, joka arvosteluna ei ole ihan oma lempparini. Puhdas rata ja osuttiin aika lähelle ihanneaikaa, joka oli 56s ja meidän oma 56,46. Tulos 0vp, 2sija.

Essille ilma ei ollut otollinen. Se toimii aina parhaiten viileämmällä ja nyt se oli jotenkin ailahtelevan tuntuinen. Verkka meni hyvin, se oli sopivan rauhallinen. Radalla säädin itse liikaa suhteutetun toiselle esteelle ja kuin estin Essin hyppäämisen. Loppurata meni hyvin, kun vain annoin  Essin sujua. Ihanneajan takia, saatiin sitten 2 aikavirhettä, joten tulos oli 6vp, 21/34sija. Ennen palkintojenjakoa oltiin laitettu Barbi jo koppiin, joten päätin sitten kokeilla osaisiko Essi käyttäytyä palkintojenjaossa ja menin pitkästä aikaa sillä sinne. Kaikki oli hyvin, kunnes piti seistä paikallaa. Noh, kunniakierroksella sillä ainakin oli hauskaa.

100cm startattiin heti ponien jälkeen eli aika alussa. Hyppäsin verkassa vain pari kertaa ja sitten menin pihalle odottelemaan (verkka maneesissa). Sarjaväliä pidennettiin ja odottelin sitten merkkiä sarjan olemisesta valmis. Kuului vihellys, ajattelin sen olevan merkki sarjan olemisesta valmis. Katsoin sarjalle ja siellä oli vielä ihmisiä häärimässä. Sitten katsoin liputtajaa, lippu oli ylhäällä. Tervehdin ja lähdin menemään, missään vaiheessa ei siis ilmoitettu sarjan olevan valmis, kuten on tapana. Mutta virheitä sattuu kaikille, ei se onneksi meidän suoritukseen nyt vaikuttanut. Essi tuntui ihan hyvältä, mutta se ei ihan yhtä paljon imenyt esteille kuin normaalisti. Katsomoa päin tulevalle okserille otin Essiä sitten liikaa kiinni, josta se hermostui ja stoppasi. Loppuradalla ei taas mitään ongelmia. Tulos 4vp.

Matkalla kotiin!

Vietiin ensin Barbi toiselle tallille ja se pääsikin heti tarhaan lepäämään. Essi oli niin innoissaan, kun päästiin takaisin tallille. Primm odotti sitä laitumella ja Essin päästessä sinne, alkoi heti piehtaroiminen.

Barbin palkinnot
Huomenna lähdetään Kurikkaan seuraestekisoihin Barbin kanssa ja mennään 90 & 100cm. :)

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Viime hetken treenejä +videoita

Tässä postauksessa tulee olemaan videoita treeneistä ja lisäksi meidän laitumella fiilistelyistä.


Keskiviikkona oli Jutan estevalmennus, johon menin Barbilla. Valmennus pidettiin pihalla, josta kyllä nautin vähintään yhtä paljon kuin Barbi. Barbi oli koko tunnin todella hyvä ja meni tasaisesti. Alussa sillä oli vähän pöllövirtaa ja meinasi etujalat vain nousta, nousta ja nousta korkeammalle. Ei se mitään keulimista ollut, mutta sellaista sutsisatsia. Alkuverkassa tuli pari pukkiakin, mutta meno kyllä rauhoittui. Oma ylävartalonikin oli rauhallinen ja meno oli sitten helppoa. Mentiin vähän pidempiä ratoja ja lopuksi esteet oli n. metri. Sarja okseri-pystystä on tullut minulle vaikea tai olen luonut sellaisen mielikuvan päähäni. Barbi hyppää niin isosti, että tulee kiire nousta pystylle. Barbi on onneksi hyvin nopea jaloistaan ja sille se ei ole mikään ongelma.

Ennen valmennusta menin Essillä kentällä koulu-, puomitreenin. Essi tuntui hyvältä ja kulki tasaisesti.



Torstaina tein hyvän koulutreenin Barbilla maneesissa. Tein lukuisia harjoituksia, mm. väistöjä, avoja, sulkuja, pysähdys-peruutus-laukka, temponvaihteluita jne. Barbi oli hyvän tuntuinen ja liikkui hyvin eteenpäin.

Perjantaina kuskattiin Essi estevalmennukseen Barbin luokse. Mentiin erilaisia ratoja, jossa tuli teenailtua pitkiäkin teitä. Essi oli koko tunnin hyvin innoissaan ja se niin nautti, kun pääsi taas hyppimään. Oma ylävartaloni meinasi olla aluksi levoton, josta Essi otti lisää vauhtia. Essillä huomaan jääväni enemmän kevyeeseen istuntaan ja etukenoon kuin Barbilla. Molemmilla hevosilla on niin erilainen tapa hypätä ja kulkea. Joka tapauksessa Essi hyppäsi kaiken ilman mitään ongelmia, se tuntui juuri siltä, että se olisi hypännyt mitä tahansa. Kylmäsin valmennuksen jälkeen hyvin sen jalat ja laitoin botit takasiin.



Lauantaina liikutin Barbin päivällä maneesissa tehden tehokkaan koulutreenin. Treenasin siirtymisiä, esim. jokaisen kirjaimen kohdalla. Barbi reagoi nopeasti apuihin ja laukka-pysähdys-laukkakin sujui hyvin. Illalla haettiin Barbi Essille ja ratsastin sen jälkeen Essin. Menin kentällä ja päätin tehdä silläkin kunnon koulutreenin. Ajoittain se oli todella vahva ja sain paljon jumppaillakin sitä, että sain siitä elastisemman. Lopuksi se alkoi tuntua jo paljon paremmalta ja venytti loppuraveissa hyvin itseään. Pakattiin kisoja varten kaikki koppiin ja tehtiin iltatalli.

Tänään oltiin Alavudella alue-estekisoissa, josta tulee erillinen postaus tiistaina viimeistään. Barbi teki hyvät suoritukset, samoin Essi vaikkakin sen kanssa tahdoin itse säätää liikaa, joka sitten kostautui (...nii-in). Huomenna sitten menen päiväksi tallille töihin ja liikutan ohessa hevoset.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Ihania kesäkuvia ja estevalmennuksia




Päivät on sisältäneet paljon tapahtumia, kuten omat syntymäpäiväni, valmistujaisia ja toki myös valmennuksia. 
Perjantaina oli illalla estevalmennus Barbilla. Sää meni taas pilaamaan mahdollisuudet kentällä hyppimiseen, joten mentiin maneesissa. Alkuverkkojen jälkeen aloitettiin tulemaan yksitellen muutamaa estettä ja sitten erilaisia ratoja. Barbi oli hyvin rauhallinen ja kuunteli todella hyvin. Itse meinasin olla hidas ja ottaa ylimääräisiä askeleita. Barbi kuitenkin omista säädöistäni huolimatta meni todella kivasti, lopuksi rata oli 90cm. On se kyllä ihana hevonen ja onneksi on hyvä koutsi!

Sunnuntaina heräsin ennen kuutta ja menin töihin tallille. Sää oli hieno ja hepat nautti laitumella. Ratsastin ensimmäiseksi yhdellä tallin hevosista maastossa. Sitten menin Barbilla kentällä koulutreenin ja tein monia erilaisia harjoituksia. Alkuun tein väistöjä enimmäkseen ravissa ja avotaivutuksia. Sitten työskentelin laukassa ja treenailtiin keskilaukkoja. Lopuksi tein pysähdys-peruutus-laukannosto harjoitusta, joka meni todella hyvin, vaikka ei olla sitä Barbin kanssa paljon treenailtu. Barbi oli muutenkin hyvin avuilla ja työskentely oli mukavaa. Illalla menin Essillä maastoon ja katseltiin matkalla sateenkaarta.


Maanantaina menin päivällä tallille töihin ja Barbikin pääsi hetkeksi laitumelle. Se laitettiin nyt aluksi pienemmälle alueelle, jossa se rauhallisesti söi ruohoa. Luultavasti se seuraavaksi menee isommalle alueelle tuolla. Ratsastin nyt maneesissa ilman satulaa, tehden kuitenkin tehokkaan treenin. Barbi käyttäytyi jälleen hienosti ja huuhtelin sitä vedellä treenin jälkeen. Illalla oli vuorossa estevalmennus ja kuskattiin Essi tallille. Essillä on ollut nyt hieman estetaukoa, mikä varmasti on tehnyt vain hyvääkin. Haettiin matkalta kaverini ja hänen hevosensa, jotka tulivat samalle tunnille.

Essi oli aluksi aika jääräpäisen oloinen, mutta toisaalta kuunteli myös ihan hyvin. Tultiin monta erilaista rataa ja Essi oli niin innoissaan esteistä. Hypyt onnistui hyvin ja lopuksi rata oli metrin. Keskityin katsomaan eteenpäin ja Essi hoiti hyvin työnsä. Valmennuksen jälkeen olin kyllä tyytyväinen. Kuskattiin Essi takaisin toiselle tallille ja kylmättiin jalat. Videota ei valmennuksesta saatu, kun unohdin kameran eteiseen.

Tänään menin päivällä ensimmäiseksi Essille ja tein aluksi koulutreenin kentällä. Kentällä oli myös puomi, jota hyödynsin lopussa. Essi oli nyt kevyen oloinen ja mukavan letkeä. Treenin jälkeen otettiin varusteet pois ja mentiin kuvaamaan laitumelle. Aurinko oli laskemassa ja muutenkin kaikki näytti niin kauniilta. Kuvia tuli monta ja niitä ottaessa oli hauskaa. :) Kävin sitten Barbin kanssa juoksulenkillä maastossa ja se oli kovasti menossa eteenpäin. Välillä sitä meinasi ruveta kiukuttamaan, kun en antanut sen syödä.
 Mikä on sinun suosikkisi näistä kuvista?
^Tämä on oma lempparini. :)
Kaikki katsoo eri suuntiin..Kameraa pitää vältellä

Huomenna luvassa Barbilla estevalmennus ja perjantaina Essillä. Viikonloppuna lähdetään lähellä oleviin alue-estekisoihin!