maanantai 30. syyskuuta 2013

Onnistuneet koulukisat +paljon kuvia ja videoita!

"People rarely succeed unless they have fun in what they are doing." -Dale Carnegie

Eilen (sunnuntaina) oli Ollin tallila LPR:n järjestämäs seurakoulukisat, jonne lähdettiin Barbin kanssa. Ennen kisoja lähdettiin tekemään aamutallia ja ratsastin siinä samalla Essin. Treenasin Essillä kouluratoja ja tuntui etten muistanut yhtään kumpaakaan rataa. Lauantaina olin Barbilla treenaillut molempia ratoja kentällä, mutta A-merkin rataa en saanut yhtään opittua. Essi oli alussa rento, mutta kuumui paljon lopussa ja meinasi lähteä tykittämään. Heti ratsastuksen jälkeen vein sen tarhaan/laitumelle Primin luokse ja hain Barbin kopille. Essi ja Primm aloitti oman juoksunsa ja lähti pian laitumelle syömään. Laitettiin Barbi nopeasti valmiiksi ja lähdettiin 12 maissa Ollille.


Oltiin todellakin ajoissa paikalla, mutta onneksi saatiin laittaa Barbi karsinaan. Ajan kuluksi päätin kokeilla tehdä Barbille sykeröt ja sehän seisoi hievahtamatta paikallaan. Se näytti ihan ponilta, kun olin saanut sykeröt valmiiksi. :D Sain katsoa hetken muiden ratoja ja menin sitten verkkailemaan Barbin kanssa. Verkassa Barbi tuntui _todella_ hyvältä ja näytti siltä. Se eteni hyvin ja lisäykset oli upeita! Radankin sain opeteltua ja menin sitten odottamaan ulos. Radalle mennessä oli B hieman tahmeampi, heti heittäessäni raipan pois. Raippaa sillä ei tarvitse yleensä käyttää, mutta kun se on mukana, liikkuu Barbi paljon paremmin eteen. Rata alkoi hyvin, kevytravipätkät eivät olleet mitenkään parhaimpia, mutta sentään se jotenkin lähti eteenpäin. Oikean laukan nostossa teki se jonkin ihme pukin, kun ilmeisesti tein liian kovan avun pohkeella. Siinä kohtaa meinasin vain alkaa nauramaan, koska se tuntui niin huvittavalta (ja näytti siltä). Loppurata meni taas hyvin, vasemman laukan lävistäjällä Barbi vaihtoi laukan ennen B:tä, jossa tuli siirtää käyntiin. Anyway olin silti tyytyväinen ja tulos oli 62,6%, 3/13 sija. Tuomarin loppukommentti, joka sai hymyilemään vielä lisää:
"Tässä on hyvä hevonen myös kouluradoille, lisää rutiinia teille, niin pystytte esittämään upeita ratoja"

c)Anneli Aho->

Heti seuraavana luokkana oli A-merkki ja itseäni jännitti todella paljon se, kuinka oppisin sen radan niin lyhyessä ajassa. Se oli kuitenki oma ensimmäinen A-merkki ja samoin hevosen. Heti maneesin mennessä sanoinkin, 'noniin joku saa nyt opetta mulle sen radan!' ja monesti ratsastin verryttelyssä sen väärin. Onneksi kaikki yritti sitä opettaa ja neuvoa, ennen radalle menoa vielä sain oman 'paperista lukijan' ja huomasin oppineeni radan. Menin sitten odottelemaan pihalle mäkäräisten keskelle ja katsomaan pari rataa. Radalle mennessä oli Barbi paljon nuutuneempi ja meinasi jäädä hitaaksi. Rata meni ihan hyvin, keskityin enimmäkseen muistamaan sen ja saamaan Barbin liikkumaan. Keskiravit oli ihan mitättömät, koska en saanut Barbia kunnolla eteen ja peruutuksessa meinasi Barbi hieman hermostua. Oikean kierroksen vastalaukka hieman epäonnistui, kun aluksi Barbi nosti oikean laukan ja jäi laukkaamaan paikalleen, kunnes sain sitten nousemaan vastalaukan. Siitä sitten rokottui aika paljon pisteitä, mutta muuten rata sujui ja samoin toinen vastalaukka. Loppupysähdys oli vähän liian ajoissa ja nopea, mutta ainakin hymyilytti. Tulos 63,33% ja 5sija,  junnujen seurakoulumestaruus pronssia! Tuomarin loppukommentit:(eri tuomari kuin edellisessä luokassa)

"Hienot askellajit, kun saat hepan vielä paremmin avuille! Tyylikäs näyttävä ratsukko!"



c)Anneli Aho/Pipsa Laine->


Mukaan kotiin lähti siis 2 ruusuketta, söpö pokaali, väsynyt hevonen ja onnellinen kuski. 
Radan jälkeen menin maneesiin kävelemään ja sain sitten itselleni limsan, Barbi ei välittänyt mitään vaikka avasin sen sen selässä ja siitä kuului iso sihahdus. On se kyllä niin fiksu ja en voisi olla yhtään tyytyväisempi tällä hetkellä. Jos vähän muistelee, kuinka alussa ei Barbi osannut väistöjä ja laukkojen nostaminen oli vaikeaa, oli tämä päivä upea. Barbin väistötkin sujui ja se kuunteli herkeämättä koko radan, täysin rentona. Mentiin tallilla hakemaan hepat sisälle ja tehtiin sitten iltatalli sekä kylmättiin Barbin jalat.

Tänään
sain kovan migreeni(?) kohtauksen, ensin en nähnyt kunnolla(vaaleita pisteitä/sumentumia) ja pian järkyttävä päänsärky. Onko muillekkin tullut juuri näin? Onneksi lääkkeillä ja nukkumisella sain sen helpottumaan vähän, mutta en pystynyt lähtemään tallille. Äiti kuitenkin liikutti hepat ja kaikki oli mennyt hyvin. Postissa saapui myös uudet takasuojat ja LvR:n kisojen ruusuke.

//Huomenna Barbi muuttaa takaisin Ollin tallille!

6 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja onnea kisojen johdosta! :)
    Itselläni on migreeni ja vihaan sitä.. Aluksi silmät tekee tepposiaan -> kauhee pääkipu ja lopuksi jos oikein paha on niin huono olo ja oksennusta... Mutta lääkkeellä ja levolla lähtee pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Itselläni ei ole aiemmin tapahtunut noin, joten tuli pienenä shokkina. Toivottavasti ei tule enää toiste. :)

      Poista
  2. Teidät on haastettu!
    http://ihmeellinenkoirakko.blogspot.fi/2013/10/meidat-on-haastettu.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta. Yritän vastailla ainakin kysymyksiin jossain vaiheessa. :)

      Poista
  3. Onnea hyvistä suorituksista! :) Juu, mulla tulee tosin sahalaitakuvioita ja sitten erikokoisia pisteitä silmiin, jonka jälkeen alkaa jäätävä pääkipu ja sitten makaankin loppupäivän jossain pimeässä, särkylääkkeet lieventää vähän.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on kyllä hirveetä, onneksi ei ole itselle sattunut ennen ja toivottavasti ei tulisikaan uudestaan. :/

      Poista