sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Hyvä kisakauden päättäminen


Perjantaina oli Jutan estevalmennus illalla. En ollut hetkeen hypännyt Essillä ja uskoinkin sillä olevan aikalailla virtaa. Verkassa se oli malttavainen ja meinasin ottaa sen jopa liian pieneksi laukassa. Verkkahyppyjen jälkeen alettiin menemään rataa, joka oli yhtä kääntämistä. Aluksi rata oli vähän lyhyempi ja Essi malttoi siinä hyvin. Lopuksi rata oli n. 90cm -100cm ja siinä Essi meinasi alkaa kiihtymään. Tein pari liian hätäistä ja isoa pidätettä, joista meinasi tulla Essin kanssa erimielisyyksiä. Meinasin siis säätää kädellä liikaa, mutta lopussa pysyin rennompana ja keskityin käsiin enemmän. Lisäksi huomattiin, että ratsastaessa noilla talvikengillä on jalustimia vielä lyhennettävä, koska ne eivät meinanneet lopussa pysyä tasaisena ja kerran toinen lähtikin jalasta pois. Loppurata meni hyvin ja tasaisesti vaikka Essillä meinasikin olla intoa turhankin paljon. Ei meidän parhaimpia ratoja, mutta niistä oppii.

Lauantaina kävin kävelyttelemässä Essiä maastossa maastakäsin. Tie oli joistain kohdista edelleen todella liukas ja sai katsoa missä käveli. Ennen kotiinpäin kääntymistä Essi yhtäkkiä kääntyi ja oli aivan pörheänä. Siinä yritin jatkaa kävelemistä, mutta Essi jatkoi pensaisiin tuijottamista ja ei meinannut kävellä. Päätin kääntyä takaisin kotia kohti ja Essi ei meinannut suostua kävelemään pensaiden ohi. Mieleen tuli kaikki mahdolliset karhut ja hirvet. Rauhoittelin Essiä ja päästiin jatkamaan matkaa. En tiedä oliko pensaissa jokin, koska Essi käyttäytyi oudosti.


Sunnuntaina järjestettiin pienet estekisat tallilla. Arvosteluna oli A.0.0, eli piti saada vain puhtaat radat. Rata sisälsi paljon käännöksiä, jota perjantaina onneksi treenailtiin. Kisat alkoi yhdeltä, mutta menin tallille vasta ennen kahta, koska kisasin aivan lopussa. Aikaa minulla oli paljon laittaa hevosta kuntoon ja katsoa muiden ratoja. Olin viimeisessä verkkaryhmässä ja maneesiin mennessä oli Essi aika pörheänä. Verkkahypyt onnistui hyvin ja esteissä oli mukavasti täytettä. 90cm rata oli sujuva, sain hieman pidellä Essiä, ettei se lähtenyt tykittämään. Tulos 0vp ja sen jälkeen sainkin odottaa hetken. Hypättiin ennen metrin rataa pari kertaa isompana esteet ja ne onnistui myöskin hyvin. Rata oli ihan hyvä, Essi lähti mukavasti hyppyihin ja itse piti muistaa hellittää ajoissa. Tulos 0vp ja tyytyväinen kuski sekä hevonen. :) Yhdelle oksereista tuli hieman huonosti ja kannake heilui, mutta ei kuitenkaa tippunut. Ne oli meidän viimeiset kisat tälle vuodelle ja paremmin ei olisi voinut mennä. Radat meni paljon paremmin kuin perjantain treenin. Minulla on niin monta postausideaa, jotka pyrin toteuttamaan heti, kun pystyn.



Mitä mieltä olette muuten uudesta ulkoasusta? //Vielä kerkeää laittamaan kysymyksiä *klick*, pyrin viikolla tekemään vastauspostauksen niihin.